RSS-linkki
Kokousasiat:https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Saaristolautakunta
Pöytäkirja 05.09.2023/Pykälä 27
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Saaristomeren Kalaleaderin kalajaoston jäsenen nimeäminen
Saaristolautakunta 05.09.2023 § 27
316/00.04.02/2022
Valmistelija Viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää
Kalatalouden paikallisessa kehittämisessä on käynnissä EU:n ohjelmakausi 2021-2027. Kehitystyötä rahoitetaan Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahastosta. Leader I samma båt - Samassa veneessä rf ry toimii paikallisena kalatalouden toimintaryhmänä, jota kutsutaan kalaleadereiksi ja niiden toiminnasta vastaavia elimiä kalajaostoiksi.
Saaristomeren Kalaleaderin toiminnassa sovelletaan Leader-kolmikantaperiaatetta, jonka mukaan julkisella sektorilla on päättävissä elimissä kolmasosa paikoista. Kalaleader-ryhmässä on mukana 13 kuntaa, jotka jakavat kolme (3) kalajaostopaikkaa seuraavasti:
- läntinen saaristo (Kustavi, Taivassalo, Mynämäki ja Masku) yksi varsinainen jäsen ja tämän henkilökohtainen varajäsen
- sisäsaaristo (Naantali, Raisio, Turku ja Kaarina) yksi varsinainen jäsen ja tämän henkilökohtainen varajäsen
- eteläinen ja itäinen saaristo (Parainen, Paimio, Sauvo, Kemiönsaari ja Salo) yksi varsinainen jäsen ja tämän henkilökohtainen varajäsen.
I samma båt on pyytänyt sisäsaariston kuntaryhmää keskustelemaan yhdessä ja nimeämään varsinaisen jäsenen ja tälle henkilökohtaisen varajäsenen Saaristomeren Kalaleaderin kalajaostoon ajalle 2024-2025.
Vuosina 2022-2023 sisäsaariston kuntaryhmän varsinaisena jäsenenä on ollut Lasse Valtonen. Kalajaoston ohjesäännön mukaan sama henkilö voi olla yhtäjaksoisesti jaoston jäsenenä maksimissaan kaksi kaksivuotiskautta, joten nykyinen jäsen voidaan nimetä uudelleen vielä toiseksi 2-vuotiskaudeksi.
Sisäsaariston kuntien edustajien kanssa on neuvoteltu asiasta ja sovittu, että Naantalin edustaja voi jatkaa varsinaisena jäsenenä.
Esittelijä Viestintä- ja kehittämispäällikkö
Päätösehdotus Saaristolautakunta päättää jäsenen esittämisestä Saaristomeren Kalaleaderin kalajaostoon.
Kokouskäsittely Saaristolautakunta päätti esittää Saaristomeren Kalaleaderin kalajaoston jäseneksi Lasse Valtosta.
Päätös Saaristolautakunta päätti esittää yksimielisesti Saaristomeren Kalaleaderin jäseneksi Lasse Valtosta.
| Edellinen asia | Seuraava asia |