RSS-linkki
Kokousasiat:https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.09.2025/Pykälä 223
Vakka Suomen Media osuuskunnan hallitusedustajan valitseminen
Kaupunginhallitus 08.09.2025 § 223
612/00.00.01.00/2025
Valmistelija Hallintojohtaja Riitta Luotio
Vakka- Suomen Mediaosuuskunnan Osakaskokous pidetään 17.9.2025. Kokouksen asialistalla on mm. hallituksen jäsenten ja henkilökohtaisten varajäsenten valitseminen hallituksen toimikauden ajaksi.
Vakka-Suomen Mediaosuuskunnan sääntöjen § 17 mukaan ”Osuuskunnalla on hallitus, johon kuuluu 9 – 13 varsinaista jäsentä. Kullakin jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
Hallituksen kokoonpano muodostetaan siten, että hallituksessa edustettuina olevien ryhmien ääniosuuksien tulee valittaessa vastata jäsenkuntien valtuustoissa olevien eri ryhmien kunnallisvaaleissa saamaa ääniosuutta jäsenkuntien alueella vaalilaissa (714/1998) säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Jokaisella jäsenkunnan jäsenellä tulee olla vähintään yksi osuuskunnan kokouksen nimittämä edustaja hallituksessa. Hallituksen jäsenten tässä säädetystä kelpoisuudesta voidaan kaikkien osuuskunnan jäsenten suostumuksella poiketa.
Hallituksen jäsenen on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkenotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä. Ilmoitus on tehtävä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voiolla merkitystä luottamustehtävien hoidossa.”
Sääntöjen 18 §:n mukaan hallituksen toimikausi on kunnallisvaalikausi.
Hallituksen tehtävistä määrätään osuuskunnan sääntöjen §:ssä 19.
Kuntavaalien jälkeen on laadittu laskelma hallituspaikkajaosta Vakka-Suomen Mediaosuuskunnan omistajakuntien kuntavaalitulosten 2025 perusteella. Laskelman mukaan Naantalin hallituspaikka kuuluu Vihreille ja tasa-arvolain näkökulmasta edustajan/ henkilökohtaisen varaedustajan tulee olla nainen.
Oheismateriaali:
- Laskelma edustajapaikkojen jaosta
Leena Haanpää ja Anniina Urponen ovat antaneet suostumuksensa edustajatehtäviin.
Ratkaisuvalta Hallintosääntö § 25, kohta 22
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää valita Leena Haanpään (Vihr) Naantalin kaupungin edustajaksi vakka-Suomen Media Oy:n hallitukseen. Haanpään henkilökohtaiseksi varaedustajaksi valitaan Anniina Urponen (Vihr). Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.