RSS-linkki
Kokousasiat:https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointilautakunta
Esityslista 20.08.2025/Asianro 9
Edustajien valinta Naantalin seuraparlamenttiin
Hyvinvointilautakunta 20.08.2025
824/00.00.01.02/2025
Valmistelija Liikuntapalvelupäällikkö Maija Puolakanaho
Naantalin seuraparlamentti on perustettu 3.2.2010 tiivistämään kaupungin ja liikuntaseurojen yhteistyötä. Seuraparlamentin tehtävänä on tuoda naantalilaisten liikuntaseurojen näkemys liikunta-asioiden valmisteluun ottamalla kantaa valmisteilla oleviin liikunta-asioihin, nostamalla ajankohtaisia asioita esiin ja antamalla lausuntoja liikunta-asioista. Lisäksi seuraparlamentti on ennen kaikkea keskustelufoorumi, jossa voidaan avoimesti keskustella liikuntaa liittyvistä asioista. Seuraparlamentissa on edustus 11 naantalilaisesta urheiluseurasta ja lisäksi soveltavan liikunnan edustus.
Kaupungin liikuntapalveluiden edustajana seuraparlamentissa toimii liikuntapalvelupäällikkö Maija Puolakanaho. Liikuntapalveluiden edustajan lisäksi seuraparlamentissa on ollut edustus myös hyvinvointilautakunnasta.
Ratkaisuvalta Hallintosääntö § 26
Esittelijä Sivistysjohtaja
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta nimeää lautakunnan edustajat Naantalin seuraparlamenttiin.
Päätös