RSS-linkki
Kokousasiat:https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Saaristolautakunta
Pöytäkirja 16.09.2025/Pykälä 28
Jäsenen ja varajäsenen nimeäminen Saaristomeren Kalaleaderin kalajaostoon 2026-2027
Saaristolautakunta 16.09.2025 § 28
947/00.00.01.02/2025
Valmistelija Kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää
Kalatalouden paikallisessa kehittämisessä on käynnissä EU:n ohjelmakausi 2021–2027. Kehitystyötä rahoitetaan Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahastosta. Leader I samma båt - Samassa veneessä rf ry toimii paikallisena kalatalouden toimintaryhmänä, jota kutsutaan kalaleadereiksi ja niiden toiminnasta vastaavia elimiä kalajaostoiksi.
I samma båt on pyytänyt sisäsaariston kuntaryhmää keskustelemaan yhdessä ja nimeämään varsinaisen jäsenen ja tälle henkilökohtaisen varajäsenen Saaristomeren Kalaleaderin kalajaostoon ajalle 2026-2027.
Saaristomeren Kalaleaderin toiminnassa sovelletaan Leader-kolmikantaperiaatetta, jonka mukaan julkisella sektorilla on päättävissä elimissä kolmasosa paikoista. Kalaleader-ryhmässä on mukana 13 kuntaa, jotka jakavat kolme (3) kalajaostopaikkaa seuraavasti:
- läntinen saaristo (Kustavi, Taivassalo, Mynämäki ja Masku) yksi varsinainen jäsen ja tämän henkilökohtainen varajäsen
- sisäsaaristo (Naantali, Raisio, Turku ja Kaarina) yksi varsinainen jäsen ja tämän henkilökohtainen varajäsen
- eteläinen ja itäinen saaristo (Parainen, Paimio, Sauvo, Kemiönsaari ja Salo) yksi varsinainen jäsen ja tämän henkilökohtainen varajäsen.
Vuosina 2022-2023 ja 2024-2025 sisäsaariston kuntaryhmää ovat edustaneet Lasse Valtonen (Naantali) varsinaisena jäsenenä sekä Liisa Vainio (Turku) Valtosen henkilökohtaisena varajäsenenä. Kalajaoston ohjesäännön mukaan sama henkilö voi olla yhtäjaksoisesti jaoston jäsenenä maksimissaan kaksi kaksivuotiskautta, joten kumpaakaan edellisistä ei voi nyt toistaiseksi nimetä uudelleen.
Esityksiä pyydetään 15.10.2025 mennessä.
Ratkaisuvalta Hallintosääntö § 26
Esittelijä Kehittämispäällikkö
Päätösehdotus Saaristolautakunta päättää jäsenen esittämisestä Saaristomeren Kalaleaderin kalajaostoon.
Päätös Saaristolautakunta päättää esittää Jani Ollikaista jäseneksi Saaristomeren Kalaleaderin kalajaostoon