RSS-linkki
Kokousasiat:https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto
Pöytäkirja 08.09.2025/Pykälä 4
Kaupunginhallituksen elinvoimajaoston pöytäkirjojen tarkastaminen ja pitäminen nähtävillä
Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto 08.09.2025 § 4
868/00.00.02/2025
Valmistelija Kaupunginlakimies Turo Järvinen
Hallintosäännön 163 §:ssä todetaan, että pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja voidaan allekirjoittaa ja tarkastaa sähköisesti. Sähköisessä päätöksentekomenettelyssä tehtyjä päätöksiä koskeva pöytäkirja tai sen osa voidaan tarkastaa erikseen ennen kokousta.
Kuntalain 140 §:n mukaan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen ja valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Jos asia on kokonaan salassa pidettävä, pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan maininta salassa pidettävän asian käsittelystä. Pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan tiedoksisaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta oikaisuvaatimus- ja valitusajan päättyessä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto päättää, että sen pöytäkirjat tarkastetaan 23.6.2025 - 31.5.2027 sähköisesti. Edelleen elinvoimajaosto päättää, että pöytäkirjat julkaistaan kuntalain 140 §:n säätämässä tarkoituksessa kaupungin yleisillä verkkosivuilla.
Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.