Dynasty tietopalvelu
Naantalin kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.09.2025/Pykälä 246



Kokousasian teksti

 

Vanton eritasoliittymän asemakaavamuutos (Ak-385)

 

Tekninen lautakunta 05.06.2025 § 52     

    

 

 

 

Valmistelija Kaavoitusinsinööri Eeva Rytkölä

 

Vanton eritasoliittymän asemakaavamuutos on tullut vireille kaupunginhallituksen päätöksellä 25.11.2024, § 304. Nyt laadittava kaavamuutos on yleisen tien aluetta koskeva tekninen korjaus, joka käsitellään vaikutukseltaan vähäisenä asemakaavamuutoksena.

 

Asemakaavan suunnittelun tarkoitus

 

Noin 2,6 ha:n suuruinen Vanton eritasoliittymän asemakaavamuutosalue sijoittuu pääasiassa Armonlaaksontien ja Linkkikadun väliselle suojaviheralueelle ulottuen Vanton eritasoliittymässä hieman yleisen tien alueelle. Nykytilanteessa osa EV-käyttötarkoitusalueesta ulottuu maantiealueen puolelle, jolloin pieni osa suunnitelluista Vanton eritasoliittymän rampin rakenteista on sijoittumassa EV-alueelle.

Asemakaavamuutoksen tarkoituksena on täsmentää edellä mainittujen käyttötarkoitusalueiden rajausta. Kaavamuutoksella varmistetaan, että alueelle laaditun tiesuunnitelman mukaiset rakenteet kohdistuvat Turun suuntaan menevän rampin osalta niiden luonteen mukaiselle käyttötarkoitusalueelle.

 

Asemakaavamuutoksen valmisteluaineiston nähtävilläolo

 

Vanton eritasoliittymän asemakaavamuutoksen valmisteluaineisto on ollut kaupunginarkkitehdin päätöksellä osallisten arvioitavana 1.4. – 14.4.2025. Nähtävilläolon aikana saatiin kaksi lausuntoa (Fingrid Oyj sekä Caruna Oy), lisäksi V-S ELY-keskus ilmoitti, ettei sillä ole asiasta lausuttavaa.

Kaavaehdotusta ehdotetaan nyt laitettavaksi julkisesti nähtäville.

 

Oheismateriaali:

-          Lausunnot, Caruna Oy sekä Fingrid Oyj, Vanton eritasoliittymä

 

Kaavaratkaisu

 

Asemakaavamuutoksen valmistelua on jatkettu kaavaluonnoksen sekä valmisteluaineiston nähtävilläolon aikana saatujen lausuntojen pohjalta. Asemakaavaehdotuksessa kaavan perusrakenne ja mitoitus on säilynyt ennallaan. Vaara-alueeksi (va) merkitty alueen osa on muutettu merkinnäksi Voimajohtoalue (z). Muutokset on tehty 5.5.2025 päivättyihin kaavakarttaan ja kaavaselostukseen.

 

Asemakaavaehdotuksessa suunnittelualueelle on osoitettu seuraavia merkintöjä ja määräyksiä:

 

-          Suojaviheralue (EV)

-          Yleisen tien alue (LT)

-          Voimajohtoalue (z)

Voimajohtojen omistajalta tulee pyytää risteämälausunto aina ennen laitteiden tai rakenteiden sijoittamista voimajohtoalueelle tai sen läheisyyteen.

 

Yleiset määräykset

 

-          EV-alueelle saa tarvittaessa rakentaa puistomuuntamon.

-          EV-alueelle saa tarvittaessa sijoittaa yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevia rakenteita.

-          EV-alueelle ei saa sijoittaa mainoslaitteita

 

Liitteet 1-2, tekninen lautakunta 5.6.2025

  

Nimistö

 

Asemakaavamuutosalueen nimistöön ei tule muutoksia.

  

Kaavan sallima rakentaminen

 

Alueelle ei ole osoitettu rakennusoikeutta.

 

Vaikutusten arviointi

 

Asemakaavamuutos on luonteeltaan tekninen korjaus, joka mahdollistaa laaditun tiesuunnitelman toteuttamisen aiotulla tavalla. Kaavamuutoksella ei ole arvioitavia vaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen ja palveluihin, rakennettuun ympäristöön, luonnonympäristöön tai virkistysalueisiin, maisemaan ja kulttuuriympäristöön, liikenneverkkoon ja liikenneturvallisuuteen tai ilmastoon. 

 

Ratkaisuvalta Hallintosääntö § 26

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että 5.5.2025 päivätty Vanton eritasoliittymän asemakaavan muutosehdotus asetetaan alueidenkäyttölain 65 §:n sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville. Julkisen nähtävilläolon yhteydessä pyydetään lausunnot seuraavilta viranomaisilta /toimijoilta: Varsinais-Suomen ELY-keskus (liikennevastuualue), Väylävirasto, Naantalin Energia Oy, Caruna Oy sekä Fingrid Oy.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.

 

  

 

Tekninen lautakunta 23.09.2025 § 89     

    

 

 

 

Valmistelija Kaavoitusinsinööri Eeva Rytkölä

 

Asemakaavamuutos koskee Vanton eritasoliittymän itäosaa sekä siihen rajautuvaa Armonlaaksontien eteläpuolella sijaitsevaa suojaviheraluetta (EV).

 

Nykytilanteessa osa EV-alueesta ulottuu maantiealueen puolelle, jolloin pieni osa suunnitelluista Vanton eritasoliittymän rampin rakenteista on sijoittumassa EV-alueelle. Nyt laadittava kaavamuutos on yleisen tien aluetta koskeva tekninen korjaus, jolla täsmennetään edellä mainittujen käyttötarkoitusalueiden rajausta.  

 

Vanton eritasoliittymän asemakaavamuutoksen valmistelua on jatkettu ja kaava on nyt hyväksymisvaiheessa. 

 

Julkinen nähtävilläolo

 

5.5.2025 päivätty Vanton eritasoliittymän  asemakaavamuutosehdotus oli AKL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtävillä 13.6 – 27.6.2025.

 

Pyydettyihin lausuntoihin saatiin vastauksena 1 lausunto, lisäksi 3 toimijaa ilmoitti, ettei heillä ole lausuttavaa tai lisättävää luonnosvaiheessa annettuun lausuntoon. Asiasta ei jätetty muistutuksia. 

 

Lausunto ja kommentit sekä kaavoittajan vastineet niihin on esitetty asemakaavaselostuksen liitteessä 6b.  

 

Muutokset asemakaavaehdotukseen julkisen nähtävilläolon jälkeen 

kaava-aineistoa on täydennetty päivämäärien osalta lisätty kaava-selostuksen liite 6b (vuorovaikutusraportti, ehdotusvaihe). 

 

Päivitettyjen kaavakartan ja kaavaselostuksen päiväys on 25.8.2025.

 

Liitteet 1 – 2, tekninen lautakunta 23.9.2025

 

Kaavaehdotukseen tehdyt muutokset eivät ole luonteeltaan olennaisia (MRA 32 §) eivätkä siten edellytä kaavan asettamista uudelleen nähtäville.

 

Vanton eritasoliittymän asemakaavamuutos käsitellään vaikutukseltaan vähäisenä asemakaavamuutoksena, joten Naantalin kaupungin hallintosäännön mukaisesti kaavan hyväksymisestä päättää kaupunginhallitus. 

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää, että kaupunginhallitus hyväksyy 25.8.2025 päivätyn Vanton eritasoliittymän  asemakaavamuutoksen (Ak-385).

 

Hyväksymispäätöksestä ilmoitetaan alueidenkäyttölain 200 §:n 2 momentin sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 93 §:n mukaisesti.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.

 

  

 

Kaupunginhallitus 29.09.2025 § 246      

1067/10.02.03/2024    

 

 

 

Ratkaisuvalta Hallintosääntö § 25, kohta 9

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy 25.8.2025 päivätyn Vanton eritasoliittymän  asemakaavamuutoksen (Ak-385).

 

Hyväksymispäätöksestä ilmoitetaan alueidenkäyttölain 200 §:n 2 momentin sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 93 §:n mukaisesti.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että tekninen johtaja Reima Ojala oli läsnä asiantuntijana asian käsittelyn ajan.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.