Dynasty tietopalvelu
Naantalin kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 06.10.2025/Pykälä 59


Kokousasian teksti

 

Valtuutettu Eero Taipaluksen ym. valtuustoaloite hyppytornien rakentamiseksi Naantalin uimarannoille

 

Kaupunginvaltuusto 06.10.2025 § 59      

1015/00.01.02.03/2025    

 

Valtuutettu Eero Taipalus luki ja jätti seuraavan 5 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen:

 

”Valtuutettu Eero Taipalukselle on tullut kuntalaisaloite pieneltä alakoululaiselta, jonka toiveena on saada hyppytorni kaupungin uimarannalle. Tämä on kunnia-asia viedä eteenpäin, sillä se edustaa osallisuutta ja kuntalaisten äänen kuulemista, joita haluamme aktiivisesti edistää.

 

Ehdotamme, että Naantalin kaupunki selvittää kahden hyppytornin rakentamisen mahdollisuutta:

- toinen kantakaupungin uimarannoihin, esimerkiksi Nunnalahden tai Taimonrannan alueille

- toinen saaristoon, esimerkiksi Teersalon rannalle

 

Hyppytornit voisivat sisältää useampia tasoja (esim. 1 m, 3 m ja 5 m), mutta toteutustapa ja tekniset ratkaisut jätetään viranhaltijoiden valmisteltaviksi.

 

Selvityksessä tulee huomioida:

- Paikkojen soveltuvuus ja tarvittaessa rannan ruoppaustarve

- Turvallisuusmääräykset ja uimaveden syvyys

- Kustannusarvio sekä mahdollisuus ulkopuolisen rahoituksen hakemiseen

- Hyppytornien vaikutus lasten, nuorten ja lapsiperheiden viihtyvyyteen sekä Naantalin matkailuun.

 

Esimerkkinä Rauman Pärskän uimarannalle rakennettu kelluva hyppytorni (1 ja 3 m tasot), jonka kustannukset olivat noin 23 000 euroa, osoittavat, että pienikin investointi voi tuoda merkittäviä parannuksia kaupungin viihtyvyyteen.

 

Hyppytornit lisäisivät merkittävästi kaupungin kesäajan virkistysmahdollisuuksia ja palvelutarjontaa. Samalla ne tarjoavat turvallisen ja valvotun paikan uimahyppyihin, mikä vähentää riskialttiiden hyppyjen määrää muilta laitureilta.

 

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kaupunki ryhtyy selvittämään hyppytornien rakentamista edellä mainituin periaattein.

 

Naantalin nuorisovaltuusto on lisäksi ilmaissut tukensa hankkeelle kokouksessaan, pidettyään hyppytorneja tärkeänä nuorten hyvinvoinnin ja kesäajan virkistäytymisen edistäjänä.”

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että valtuutettu Hannu Aalto poistui tämän asian käsittelyn aikana.

 

Päätös Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.