RSS-linkki
Kokousasiat:https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.10.2025/Pykälä 250
Läsnäolo-oikeuden myöntäminen
Kaupunginhallitus 20.10.2025 § 250
1030/00.00.02/2024
Valmistelija Hallintojohtaja Riitta Luotio
Talousarvion ensimmäiseen käsittelyyn on vuodesta 2021 lukien ollut tapana kutsua myös niiden valtuustoryhmien edustajat, joilla ei ole jäseniä kaupunginhallituksessa.
Kuntalain 101 mukaan "muun toimielimen kuin valtuustoon kokoukset ovat julkisia vain, kun toimielin niin päättää. Muiden toimielimien pl. valtuusto kokoukset ovat suljettuja. Toimielimen suljetussa kokouksessa ei saa olla läsnä yleisöä eikä muita sivullisia.
Naantalin kaupungin hallintosäännön 148 §:ssä todetaan "Toimielin päättää muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta".
Kaupunginhallituksen tulee toimielimenä myöntää läsnäolo ja puheoikeus hallituksen ulkopuolisille valtuustoryhmien edustajille.
Vuoden 2026 talousarvion ensimmäinen käsittely toteutetaan yksipäiväisenä 20.10.2025.
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Kaupunginhallitus myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden Harri Palomäelle (Vas) ja Erika Taviolle (PS) kaupunginhallituksen talousarviokäsittelyyn 20.10.2025
Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.