Dynasty tietopalvelu
Naantalin kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto
Pöytäkirja 27.10.2025/Pykälä 13


Kokousasian teksti

 

Naantalin kaupunkistrategia 2030

 

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto 27.10.2025 § 13                                

1053/00.01.02.00/2025    

 

 

 

Valmistelija Kehitysjohtaja Rikumatti Levomäki

 

Kuntastrategia on kunnanvaltuuston hyväksymä strategia, josta kunnan kaikki keskeisin päätöksenteko, suunnittelu ja kehittäminen johdetaan. Kuntalain 37§ mukaisesti kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kuntastrategia tulee tarkistaa vähintään kerran valtuuston toimikaudessa. (KL 410/2015)

 

Naantalin kaupunki on aloittanut uuden kuntastrategian laadinnan keväällä 2025. Strategiaprosessi aloitettiin kuntalaisille suunnatulla tulevaisuuskyselyllä maaliskuussa 2025. Kyselyyn vastasi yhteensä 359 kuntalaista ja näin saatiin varsin kattava tieto kuntalaisten näkemyksistä muun muassa Naantalin arvoista, vahvuuksista ja kehitettävistä asioista.

 

Huhtikuussa kaupungin johtoryhmien yhteisseminaarissa pohdittiin strategian suuntaamista ja tiivistettiin lähtötietoja prosessin seuraavia vaiheita varten. Kesän aikana koko kaupungin henkilöstö osallistettiin strategian laadintaan, työyhteisöjen kesken tehdyillä kyselyn vastaustilaisuuksilla.

 

Syyskuussa pidettiin strategian kehittämiseen liittynyt valtuustoseminaari, strategian sisällön kirkastamiseksi. Samaan aikaa kaupungin vaikuttajatoimielimillä ja saaristolautakunnalla oli omat tilaisuutensa vaikuttaa strategian sisältöön. Myös yrittäjille pidettiin oma ryhmätilaisuutensa, jossa heiltä kerättiin ajatuksia strategian sisällöksi ja painotuksiksi.

 

Kaiken kerätyn aineiston koonti tehtiin lokakuun alussa ja tämän materiaalin pohjalta toimialajohtajat -ryhmä on laatinut luonnoksen strategian rakenteeksi, kaupungin visioksi ja arvoiksi sekä määritellyiksi strategisiksi tavoitteiksi.

 

Kaupunginhallituksen elinvoimajaoston käsittelyn jälkeen strategiasta laaditaan lopullinen luonnos, joka tuodaan päätöksentekoon loppuvuonna 2025. Strategian vahvistamisen jälkeen valmistellaan strategialle alisteiset erilaiset ohjelmat, joiden kaikkien mukaisesti toimintaa suunnataan vuoden 2027 toimintasuunnitelmia laadittaessa.

 

Kehitysjohtaja Rikumatti Levomäki on läsnä asiantuntijana kokouksessa.

 

Ratkaisuvalta Hallintosääntö § 25

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Naantalin kaupunginhallituksen elinvoimajaosto päättää, että Naantalin kaupunginhallituksen elinvoimajaosto käy lähetekeskustelun kaupunkistrategian laadinnan jatkotyöstä.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että kehitysjohtaja Rikumatti Levomäki oli läsnä tämän asian käsittelyn ajan.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.