RSS-linkki
Kokousasiat:https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Saaristolautakunta
Pöytäkirja 28.10.2025/Pykälä 33
Metsästysvuokrasopimus Luonnonmaan Hirviseurue ry
Saaristolautakunta 20.11.2024 § 38
Valmistelija Kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää
Luonnonmaan Hirviseurue ry:n vuokrasopimusta Luonnonmaalla on viimeksi tarkistettu 15.10.2015. Tämän jälkeen alueen maankäyttö on muuttunut merkittävästi, mm. uusien asuinalueiden rakentuessa, joten metsästykseen soveltuvia maa-alueita on tarkasteltu uudelleen yhdessä vuokralaisen kanssa.
Liitteenä on luonnos metsästysvuokrasopimukseksi, kartta vuokra-alueesta sekä luettelo metsästysoikeuden kiinteistöistä.
Liitteet 1-3, saaristoltk 20.11.2024
Hallintosäännön 27 §:n mukaisesti saaristolautakunta päättää kaupungin omistajana tai oikeudenhaltijana omaamien kalastukseen tai metsästykseen liittyvien oikeuksien vuokralle antamisesta toistaiseksi enintään kolmen kuukauden irtisanomisajalla voimassa olevan taksan mukaisesti
Esittelijä Kehittämispäällikkö
Päätösehdotus Saaristolautakunta hyväksyy kaupungin ja Luonnonmaan Hirviseurue ry:n välillä laaditun liitteenä olevan metsästysvuokrasopimuksen 1.12.2024 alkaen toistaiseksi.
Päätös Kehittämispäällikön päätösehdotus hyväksyttiin.
Saaristolautakunta 28.10.2025 § 33
1050/10.00.02.01/2024
Valmistelija Kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää
Naantalin kaupunki on ostanut Luonnonmaalta (kvalt 24.3.2025 § 4) Keitilän kylän tilat Kesälä Rnro 1:107 (Kt. 529–409–0001–0107), Alistalo Rnro 1:108 (Kt. 529–409–0001–0108) sekä Latonpää Rnro 1:109 (Kt. 529–409–0001–0109). Tilat ovat pinta-alaltaan yhteensä noin 134 hehtaaria, sijoittuen Luonnonmaan saaren luoteisosaan ja ovat Naantalin osayleiskaavassa osoitettu pääosin maa- ja metsätalousalueiksi.
Luonnonmaan Hirviseurue ry:llä on voimassaoleva metsästysvuokrasopimus Luonnonmaalla. Hirviseurue haki keväällä metsästysoikeutta myös Keitilän tilojen alueelle, jonne pyyntilupaa piti kuitenkin hakea jo 30.4.mennessä Suomen Riistakeskukselta. Asian kiireellisyyden takia lupapäätös näille uusille alueille tehtiin määräaikaisena virkamiespäätöksenä ajalle 1.4.2025-31.3.2026. Hallintosäännön 27 §:n mukaan kehittämispäällikkö voi antaa metsästystä koskevan luvan enintään vuoden määräajaksi, mutta saaristolautakunnan päätöksellä voidaan lupa myöntää toistaiseksi.
Liitteenä kartta Keitilän kylän tilojen vuokra-alueesta sekä metsästysvuokrasopimuksen kartta 20.11.2024.
Liitteet 1-2, saaristolautakunta 28.10.2025
Ratkaisuvalta Hallintosääntö § 26
Esittelijä Kehittämispäällikkö
Päätösehdotus Saaristolautakunta hyväksyy Luonnonmaan Hirviseurueen metsästysluvan kaupungin omistuksessa olevien Keitilän kylän tilojen maa-alueilla karttaliitteen mukaisesti. Lupa on täydennys saaristolautakunnan päätökseen metsästysvuokrasopimuksesta 20.11.2024 § 38, joka on voimassa toistaiseksi.
Päätös Kehittämispäällikön ehdotus hyväksyttiin.