RSS-linkki
Kokousasiat:https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Saaristolautakunta
Esityslista 09.12.2025/Asianro 2
Kokousasian teksti
Saaristolautakunnan pöytäkirjan tarkastajat
Saaristolautakunta 09.12.2025
Hallintosäännön 163 §:ssä todetaan, että pöytäkirja tarkastetaan toimi-elimen päättämällä tavalla.
Saaristolautakunta on kokouksessaan 5.9.2023 § 22 päättänyt, että sen pöytäkirjat tarkastetaan 1.6.2023 – 31.5.2025 sähköisesti pääsääntöisesti kokousta seuraavan 1-2 päivän aikana.
Pöytäkirjan sähköisestä tarkastamisesta ei jatkossa makseta luottamustointen ja viranhaltijoitten palkkio- ja matkustussäännön mukaista erillistä palkkiota.
Edelleen saaristolautakunta päättää, että pöytäkirjat julkaistaan kuntalain 140 §:n säätämässä tarkoituksessa kaupungin yleisillä verkkosivuilla.
Esittelijä
Päätösehdotus Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Seija Salminen ja Juha Takanen.
Päätös