Dynasty tietopalvelu
Naantalin kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 25.11.2025/Pykälä 40


Kokousasian teksti

 

Lukuvuoden 2026–2027 työ- ja loma-ajat

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 25.11.2025 § 40                   

1174/12.00.01.02/2025    

 

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Kimmo Kuusimäki

 

Perusopetuslain 23 §:n mukaan lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä.  Perusopetusasetuksen 7 §:n mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä, joka vuonna 2027 on lauantai 5. kesäkuuta.

 

Esiopetuksen järjestämisestä on säädetty perusopetusasetuksen 3 § 2 momentissa, että sitä on annettava vähintään 700 tuntia.

 

Naantalin musiikkiopisto noudattaa soveltuvin osin perusopetuksen koulujen työ- ja loma-aikoja. Opetusviikkojen määrä on 35. Kevätlukukaudella tehdään yksi lauantaityöpäivä. 

 

Naantalin opiston työ- ja loma-ajat noudattavat pääosin perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-aikoja. Opiston opetuksen työkauden pituus on 24 viikkoa. Kuvataidekoulun opetuksen (taiteen perusopetus, yleinen oppimäärä) työkauden pituus on 30 viikkoa.

 

Turun kaupunkiseudulla on pyritty yhtenäisiin työ- ja loma-aikoihin. Nyt esitettävä työ- ja loma-ajat ovat pääosin yhteneviä Turun ja Raision kanssa.

 

Raision sivistyslautakunnan päätös 6.11.2025

 

Esiopetus, ala- ja yläkoulut lukuvuonna 2026-2027

 

Syyslukukausi: ti 11.8. - pe 18.12.2026

Syysloma: ma 12.10. - su 18.10.2026

Joululoma: la 19.12.2026 - ke 6.1.2027

Kevätlukukausi: to 7.1. - la 5.6.2027

(esiopetusta ei 7.5., esiopetus päättyy pe 28.5.)

Talviloma: ma 22.2. - su 28.2.2027

 

Ratkaisuvalta Hallintosääntö § 26 Lautakuntien yleiset tehtävät ja toimivalta

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää seuraavista työ- ja loma-ajoista lukuvuodelle 2026-2027

 

Esiopetus

 

Syyslukukausi: ke 12.8. - pe 18.12.2026

Syysloma: ma 12.10. - su 18.10.2026

Joululoma: la 19.12.2026 - ke 6.1.2027

Kevätlukukausi: to 7.1. – pe 28.5.2027

Talviloma: ma 22.2. - su 28.2.2027

 

Perusopetus ja lukiokoulutus

 

Syyslukukausi: ke 12.8. - la 19.12.2026

Syysloma: ma 12.10. - su 18.10.2026

Joululoma: su 20.12.2026 - ke 6.1.2027

Kevätlukukausi: to 7.1. - la 5.6.2027

Talviloma: ma 22.2. - su 28.2.2027

 

Naantalin musiikkiopisto

 

Naantalin musiikkiopisto noudattaa soveltuvin osin koulujen työ- ja loma-aikoja. Kevätlukukaudella voidaan tehdä yksi lauantaityöpäivä.

 

Syyslukukausi: ti 11.8. - pe 18.12.2026

Syysloma: ma 12.10. - su 18.10.2026

Joululoma: la 19.12.2026 - ke 6.1.2027

Kevätlukukausi: to 7.1. - pe 4.6.2027

Talviloma: ma 22.2. - su 28.2.2027

Lauantain työpäivä 13.3.2027

 

Naantalin opiston työkausi noudattaa soveltuvin osin koulujen työ- ja loma-aikoja. Opisto voi järjestää resurssien puitteissa lyhytkursseja opiston päätyökausien ulkopuolella ja toimintaa lapsille koulujen loma-aikoina.

 

Naantalin opisto

Syyslukukausi: ma 31.8.-29.11.2026

Syysloma: ma 12.10. - su 18.10.2026

 Kevätlukukausi: to 7.1. - 11.4.2027

Talviloma: ma 22.2. - su 28.2.2027

 

Kuvataidekoulu

Syyslukukausi: ma 17.8. - su 6.12.2026

Syysloma: ma 12.10. - su 18.10.2026

Kevätlukukausi: to 7.1. - 29.4.2027

Talviloma: ma 22.2. - su 28.2.2027

 

Päätös Sivistysjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin.