Dynasty tietopalvelu
Naantalin kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 25.11.2025/Pykälä 43



Kokousasian teksti

 

Sivistyspalveluiden saatavien poisto

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 25.11.2025 § 43                   

192/02.06.04/2025    

 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Hans Våg

 

Kaupunginhallitus, lautakunta tai viranhaltija voi päätöksellään poistaa kirjanpidon saatavatileistä ne saamiset, joita ei perintätoimin ole pystytty perimään tai joiden periminen muista syistä ei ole mahdollista.

 

Saatavan poisto on aina perusteltava. Saatavan poiston tulee tapahtua kolmen vuoden kuluessa laskutusvuoden päättymisestä. Poistetut saatavat siirretään perittäviksi perintätoimiston toimesta, joka ylläpitää niistä luetteloa. Perintätoimisto jatkaa perintää, kunnes saatava joko saadaan tai siitä ja sen perinnästä luovutaan. Poistetuista saatavista myöhemmin mahdollisesti tulevat suoritukset tuloutetaan rahatoimelle.

 

Vapaaehtoinen saatavasta ja sen perinnästä luopuminen on aina käsiteltävä luottamustoimielimessä.

 

Varhaiskasvatus esittää liitteessä olevien maksusaatavien poistoa kirjanpidosta. Saatavien yhteisarvo on 10 120,67 euroa. Saatavat ovat jälkiperinnässä.

 

Liite 1, kasvatus- ja opetuslautakunta 25.11.2025

 

Oppilaan tukipalvelut esittää liitteessä todettujen aamu- ja iltapäivätoiminnan maksusaatavien poistoa kirjanpidosta. Saatavien yhteisarvo on 3 649 euroa. Saatavat ovat jälkiperinnässä.

 

Liite 2, kasvatus- ja opetuslautakunta 25.11.2025

 

Ratkaisuvalta Hallintosääntö § 26 Lautakuntien yleiset tehtävät ja toimivalta

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää poistaa liitteiden mukaiset saatavat kirjanpidosta.

 

Päätös Sivistysjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin.