Dynasty tietopalvelu
Naantalin kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 32/2026

Kuulutuksen teksti

  

 

Kuulutus

 

Kuulutus yhteiskäsittelyluvan muutoshakemuksesta / Palovuoren Kivi Oy

 

ASIA

 

Naantalin kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunnassa on vireillä Palovuoren Kivi Oy:n maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain mukaisen yhteiskäsittelyluvan muutoshakemus, joka koskee suunnitelma-alueen rajauksen muuttamista.

 

HAKIJA, SIJAINTIPAIKKA JA TOIMINTA

 

Palovuoren Kivi Oy, Y-tunnus 1031967-2

 

Palovuoren Kivi Oy:llä on Naantalin ympäristö- ja rakennuslautakunnan 12.3.2024 § 17 myöntämä yhteiskäsittelylupa kiviaineksen louhinta- ja murskaustoiminnalle. Toiminta sijoittuu Naantalin kaupungin Ladvon kylässä sijaitseville kiinteistöille 529-24-1-4 ja 529-24-9901-1001. Maa-aines- ja ympäristöluvan mukaisen suunnitelma-alueen rajaukseen haetaan muutosta siten, että aluetta pienennetään etelä- ja lounaislaidasta niin, että raja kulkee samassa linjassa ottamisalueen rajan kanssa. Samalla myös pintamaiden varastointiin suunniteltu alue pienenee siten, että kaikki luvan mukaiset toiminnot sijoittuvat uudelle suunnitelma-alueelle. Ottaminen liittyy alueen kaavoituksen mukaisen käytön esirakentamiseen. Ottamisalueen pinta-ala on noin 2,4 ha. Uuden suunnitelma-alueen pinta-ala on noin 2,5 ha (aiemmin 3,1 ha).

 

Muutos ei vaikuta oleellisesti alueen toimintoihin eikä muutoksella ole vaikutusta arvioihin toiminnan ympäristövaikutuksista. Kohteeseen on vuonna 2025 laadittu ympäristömeluselvitys, jossa on arvioitu melun leviämistä suunnitellun lupa-alueen länsipuolella meluilmoituksella suoritettavan kallion poislouhinnan jälkeen. Tarkastelun perusteella lupa-alueen viereisen kallion pois louhimisella ei ole oleellista vaikutusta maa-aines- ja ympäristöluvan mukaisen toiminnan aiheuttaman melun leviämiseen.

 

ASIAKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄOLO JA KUULUTUSAIKA

 

Hakemusasiakirjat pidetään nähtävillä tämän kuulutuksen yhteydessä 22.4.-22.5.2026 välisenä aikana Naantalin kaupungin internetsivuilla osoitteessa www.naantali.fi/kuulutukset.

 

MUISTUTUSTEN JA MIELIPITEIDEN ESITTÄMINEN

 

Ympäristönsuojelulain 43 §:n mukaisesti on niille, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea (asianosainen), varattava tilaisuus tehdä muistutuksia lupa-asian johdosta. Myös muut kuin asianosaiset voivat ilmaista mielipiteensä. Muistutuskirjelmässä pitää mainita muistuttajan nimi, osoite ja asuinkunta sekä sen kiinteistön nimi ja kiinteistötunnus, johon toiminnan vaikutukset kohdistuvat.

 

Kirjalliset muistutukset ja mielipiteet on toimitettava viimeistään 22.5.2026 klo 14.00 mennessä Naantalin kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunnalle osoitettuna sähköisesti: kirjaamo@naantali.fi tai osoitteeseen Naantalin kaupungin kirjaamo, PL 43, (käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2), 21101 Naantali.

 

LISÄTIEDOT:

 

ympäristöpäällikkö ja ympäristönsuojelutarkastaja, p. 040 482 4340 ja 044 733 4618, etunimi.sukunimi@naantali.fi

 

 

Julkaistu: 22.04.2026