Dynasty tietopalvelu
Naantalin kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 29.04.2026/Asianro 11


Kokousasian teksti

 

Velkuan koulun ateria- ja siivouspalveluiden hankinta 2026-2027

 

Tekninen lautakunta 29.04.2026        

229/02.08.00/2026    

 

 

 

Valmistelija Tilahallintosihteeri Henriikka Koskelainen

 

Naantalin kaupunki on kilpailuttanut Velkuan koulun ateria- ja siivouspalvelut sopimuskaudelle 1.8.2026–31.7.2027 avoimella menettelyllä. Hankinta koskee Velkuan koulun päivittäisiä ateria- ja siivouspalveluja koulun työpäivinä sekä koulujen loma-aikoina tehtäviä perussiivoustöitä. Lisäksi sopimukseen sisältyy mahdollisuus erikseen sovittaviin ateria- ja siivouspalveluihin ulkopuolisten tahojen järjestämien tapahtumien yhteydessä.

 

Hankintaan sisältyy sopimuksen jatkamisen mahdollisuus kahdella optiojaksolla (2 + 1 vuotta). Optiokausien käyttämisestä päätetään erikseen tilaajan toimesta vähintään kolme (3) kuukautta ennen kunkin optiokauden alkamista. Optio on tilaajan oikeus, ei velvollisuus.

 

Tarjouspyyntö julkaistiin Tarjouspalvelu.fi-järjestelmässä, ja tarjousten jättämisen määräaikaan 15.4.2026 klo 23.59 mennessä saatiin yhteensä kolme (3) tarjousta. Kaikki saadut tarjoukset täyttivät tarjouspyynnössä asetetut soveltuvuus- ja vähimmäisvaatimukset ja ne voitiin ottaa tarjousvertailuun.

 

Oheismateriaali: Tarjouspyyntö

 

Tarjoukset arvioitiin tarjouspyynnössä ilmoitettujen vertailuperusteiden mukaisesti kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Vertailussa huomioitiin palvelun kuukausihinta sekä erikseen ilmoitetut tuntihinnat arkityölle sekä lauantai- ja sunnuntaityölle.

 

Suoritetun tarjousvertailun perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen jätti KLV-Palvelu Oy. Tarjous täytti kaikki tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset ja sai vertailussa korkeimmat kokonaispisteet.

Näin ollen esitetään, että Velkuan koulun ateria- ja siivouspalvelujen palveluntuottajaksi valitaan KLV-Palvelu Oy ja hankinnasta tehdään palvelusopimus tarjouspyynnön ja tarjouksen mukaisin ehdoin.

 

Oheismateriaali: Tarjousten avauspöytäkirja ja vertailutaulukko

 

Ratkaisuvalta Hallintosääntö § 26

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää valita Velkuan koulun siivous- ja ateriapalveluiden tuottajaksi esittelytekstin mukaisesti KLV-Palvelu Oy:n.

 

Päätös