RSS-linkki
Kokousasiat:https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 29.04.2026/Asianro 17
Henkilöautojen ja pakettiauton hankinta
Tekninen lautakunta 29.04.2026
223/02.08.00/2026
Valmistelija Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi
Kaupunginhallitus päätti 30.9.2024 leasingrahoituksen ottamisesta Kuntarahoitus Oyj:ltä ajoneuvojen hankintaa varten. Limiitti on 2,0 miljoonaa euroa ja sitä käytetään seuraavan 36 kk:n aikana.
Syksyllä 2024 hankittiin leasing-rahoituksella yhteensä 24 ajoneuvoa, joiden hankintahinta oli noin 1,6 miljoonaa euroa. Ajoneuvot hankittiin em. mainitulla kuntarahoituksen leasingrahoituksella.
Aikaisemmasta huoltoleasing toimintamallista ollaan luopumassa sitä mukaan, kun nykyiset huoltoleasingsopimukset päättyvät. Uudet ajoneuvot hankitaan rahoitusleasingilla ja niihin ostetaan huolenpitosopimus suunnitellulle käyttöajalle.
Päätettävänä olevassa hankinnassa kilpailutus koski kolmea sähkökäyttöistä henkilöautoa sekä pakettiautoa.
Kilpailutus jaettiin kahteen eri osioon.
Oheismateriaalina
- Tarjouspyyntö ja ajoneuvojen määrittely
Tarjouksia saatiin seuraavasti:
- Kuusi tarjousta polttomoottorikäyttöinen pakettiauto ja huolenpitosopimus 48 kk.
- Neljä tarjousta täyssähkökäyttöinen henkilöauto ja huolenpitosopimus 36 kk.
Liitteenä on tarjousten avauspöytäkirja.
Liite 1, tekninen lautakunta 29.4.2026
Tarjouksia saarin seuraavilta yrityksiltä:
- Auto Bassadone Oy
- Hedin Automotive Oy
- K-Auto Retail Oy
- Käyttöauto
- ST-Autokeskus
- Varsinais-Suomen Auto-Center
Liitteenä on tarjousten vertailutaulukko.
Liite 2, tekninen lautakunta 29.4.2026 (Osittain salassa pidettävä JulkL 24.1 § 20)
Ratkaisuvalta Hallintosääntö § 26
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää tarjouspyynnön määrittelyjen ja annettujen tarjousten mukaisesti tilata:
- Kolme täyssähköistä henkilöautoa K-Auto Retail Oy:ltä kokonaishintaan 93 965,04 euroa (alv 0%). Kokonaishinta sisältää ajoneuvon hankintahinnan sekä huolenpitosopimuksen 36 kuukauden ajaksi Ajoneuvot ovat Cupra Born 150 kW 59 kWh Turn on mallia.
- Pakettiauto ST-Autokeskus Oy:ltä kokonaishintaan 36 527,14 euroa (alv 0 %). Kokonaishinta sisältää ajoneuvon hankintahinnan sekä huolenpitosopimuksen 48 kuukauden ajaksi. Ajoneuvo on Fiat Scudo Standard mallia.
Päätös