RSS-linkki
Kokousasiat:https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 29.04.2026/Asianro 3
Teknisen lautakunnan tammi-maaliskuu 2026 talouden toteutumaraportti
Tekninen lautakunta 29.04.2026
347/02.02.02/2026
Valmistelija Talouspäällikkö Sirpa Romppainen
Raportoinnissa noudatetaan valtakunnallista sykliä neljännesvuosittain. Valtuustolle raportoidaan neljännesvuosikatsaukset 31.3. ja 30.9. tilanteesta sekä puolivuotiskatsaus.
Sitovuustaso valtuustoon nähden on käyttötaloudessa toimielimen toimintakate eli tulojen ja menojen erotus. Hallinnon kolmen toimialan sitovuustaso on kaupunginhallitus yhteensä -taso. Lautakunnat sekä hallinnon toimialojen osalta kaupunginhallitus voivat päättää alaistensa tulosalueiden välisistä määrärahasiirroista.
Toimielin-tasoinen toimintakatesitovuus valtuustoon nähden on muuttanut talouden ajattelua ja antaa lautakuntatasolle vallan sekä vastuun oman toimialansa talouden seurannassa ja ennakoinnissa. Mikäli ylitykset uhkaavat, on lautakunnan ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin talouden vakauttamiseksi. Toimialaa katsotaan kokonaisuutena, ja vain aidot ylitystarpeet, joita ei voida omin toimenpitein välttää, viedään valtuuston hyväksyttäväksi. Näin kokonaisnäkemys talousarvion aidosta pitävyydestä tulee paremmin näkyville.
Sitovuustason positiivinen poikkeama ei anna oikeutta päättää uusista toiminnoista. Käyttötalouden määrärahaa saadaan toimielimen päätöksellä ylittää tulojen ylittymistä tai uusia tuloja vastaavalla määrällä, mikäli samanaikaisesti toteutuvat seuraavat edellytykset:
- tulot ovat valtionosuuksia, EU-rahoitusta tai niihin verrattavaan ulkopuoliseen tilaukseen perustuvia tuloja
- menon lisäys tulee täysin katetuksi tulojen lisäyksellä ja tulon kertyminen on varmaa
- ylittyvillä tuloilla ja menoilla on suora, perusteltu syy-yhteys
- toimintaan mahdollisesti tarvittava omarahoitusosa voidaan osoittaa toimielimen talousarviosta ja se tulee katettua edellä mainitulla tulolla.
Tähän kohtaan perustuvat talousarviomuutokset on aina toimielimen päätöksenteon yhteydessä perusteltava kaikilla tässä kohdassa mainituilla perusteilla. Toimielin, jonka alaisuudessa on useita talousarvion tulosalueita, voi tulosalueiden vastuuhenkilöiden suostumuksella siirtää määrärahan tai sen osan toiselle tulosalueelle, kun muutokset ovat yhtä suuria ja perusteena on säästyvän määrärahan käyttäminen ylitystarpeen kattamiseen.
Mikäli tulosalueen määrärahoista ja/tai tuloarvioista osa käytöstä on sidottu esim. kaupunginhallituksen päätöksentekoon, tarkastellaan sitovuus ilman näitä määrärahan ja/tai tuloarvion osia.
Investointiosassa sitovuustaso valtuustoon nähden on kohteelle osoitettu vuosi- tai hankemäärä. Toimielin, jolla on investointimäärärahoja talousarviossa, voi käyttää valmistuneiden investointikohteiden säästöjä varsinaisessa talousarviossa nimettyjen ja talousarviovuonna valmistuvien vuosikohteiden mahdollisen ylityksen kattamiseen.
Tilivelvollisten tulee hyvissä ajoin tilivuoden aikana ryhtyä toimenpiteisiin talousarvion muuttamiseksi, mikäli on ilmeistä, että määrärahat tulevat ylittymään perustellusta syystä, ja muista toimenpiteistä huolimatta. Mikäli tilivuoden lopputulemana on ennakoimattomia ylityksiä, ne käsitellään tilinpäätöksen yhteydessä.
Talousarvion kolmen kuukauden toteutumien perusteella talousarvio on
pääosin toteutumassa. Tarkemmat tiedot teknisten palveluiden toteutumaennusteesta ovat liitteenä.
Liite 1, tekninen lautakunta 29.4.2026
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi talouden toteutumat ajalta tammikuu-maaliskuu 2026.
Päätös