Dynasty tietopalvelu
Naantalin kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 19.05.2026/Pykälä 30


Kokousasian teksti

 

Päätös ympäristö- ja rakennuslautakunnan avustusten jakamisesta vuodelle 2026

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 19.05.2026 § 30                   

1/02.05.01.02/2026    

 

 

 

Valmistelija Ympäristönsuojelutarkastaja Tiina Kemppi

 

Asia

 

Päätös ympäristö- ja rakennuslautakunnan avustusten jakamisesta vuodelle 2026 

 

Avustusanomukset

 

Naantalin kaupungin avustukset yhdistyksille ja yhteisöille vuonna 2026 ovat olleet haettavana 31.3.2026 asti. Ympäristö- ja rakennuslautakunnalta on voinut hakea perus- ja kohdeavustusta ympäristönsuojelua tukeviin hankkeisiin, tapahtumiin ja toimintoihin. Avustusta on voinut hakea naantalilainen rekisteröitynyt yhdistys tai rekisteröitynyt yhdistys, jonka toiminnan kohde on Naantalissa. Yhdistyksen tulee olla yleishyödyllinen ja yhdistyksen toiminnan tulee olla vakiintunutta. Avustettavan toiminnan tulee edistää tai toteuttaa Naantalin kaupungin alueella ympäristön, vesien- tai luonnonsuojelua. Ympäristö- ja rakennuslautakunnan avustustenjakoperiaatteet on päätetty lautakunnan kokouksessa 24.4.2019 § 34.

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan talousarviossa on avustuksiin vuodelle 2026 varattu 3 000 euroa. Lisäksi Naantalin kaupunki on varannut ympäristönsuojelun kustannuspaikalle Saaristomerimäärärahassa vuodelle 2026 avustuksiin 11 600 euroa (Kaupunginhallitus 9.3.2026 § 72). Avustus on tarkoitettu yhdistyksille ja paikalliseen valuma-alueyhteistyöhön konkreettisten Saaristomeritoimien edistämiseksi.

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunnalle saapuivat seuraavat kuusi avustusanomusta:

 

-          Naantalin Seudun Luonnonsuojeluyhdistys ry, perusavustusanomus, anottava määrä 500 euroa

 

Yhdistys hakee perusavustusta yhdistyksen vuotuiseen toimintaan, joka edistää ja toteuttaa Naantalin kaupungin alueella ympäristön-, vesien- ja luonnonsuojelua.

 

-          Nuikonlahden vesiensuojeluyhdistys ry, perusavustusanomus, anottava määrä 650 euroa

 

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on Nuikonlahden vedentilan ja virtaavuuden parantaminen. Avustusta haetaan yleisen toiminnan pyörittämiseen (mm. pankkikulut, nettisivut, kirjanpito ja vuosikokousten tilavuokrat).
 

-          Nuikonlahden vesiensuojeluyhdistys ry, kohdeavustusanomus, anottava määrä 7 000 euroa

 

Kohdeavustusta haetaan vesinäytteisiin 5 000 euroa ja ruovikon leikkuuseen 2 000 euroa.
 

-          ProLuolanlanjärvi ry, perusavustusanomus, anottava määrä 700 euroa

 

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Naantalin Luolalanjärven ja sen ympäristön puhtautta ja hyvinvointia sekä tietoisuutta niiden tilasta. Perusavustusta tarvitaan toiminnan ylläpitoon ja tiedotukseen.

 

-          ProLuolanlanjärvi ry, kohdeavustusanomus anottava määrä 2 300 euroa

 

Kohdeavustusta haetaan Luolalanjärven hoitokalastukseen, kasvillisuuden poistoon, haittakasvi lammikin leviämisen ehkäisemiseen, vesilinnuston pesinnän edistämiseen ja mahdollisesti laskeutusaltaiden ravinteiden pidätyskyvyn parantamiseen kasvillisuuslauttojen avulla. Lisäksi selvitetään mahdollisuutta aputyövoiman palkkaamiseen.

 

-          Ylttistenjärven vesiensuojeluyhdistys ry, kohdeavustusanomus anottava määrä 2 000 euroa

 

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vesien ja vesiluonnonsuojelua toimialueellaan, parantaa järven vesien tilaa ja edistää näin asukkaiden viihtyisyyttä ja virkistyskäyttömahdollisuuksia. Vuoden 2025 aikana Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys ry toteutti osana Naantalin Merenlahdet hanketta Ylttistenjärven tilan kartoituksen ja teki suunnitelman kalakannan ja veden kunnon parantamiseksi. Suunnitelmaan liittyen yhdistys hakee avustusta roskakalanpyyntiin sopivien katiskojen hankintaan (á-hinta on 169,00 €, yhteensä 20 katiskaa). Roskakalan pyynnillä arvioidaan olevan merkittävä vaikutus järven vedenlaatuun jopa 3–7 vuoden ajan. Ylttistenjärven kunnon vaikutus ulottuu laskuojan kautta Niukonlahteen ja täten aina Saaristomerelle asti.

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunnalle siirrettiin lisäksi käsiteltäväksi seuraavat Rymättylän Kirkkojärvi-yhdistyksen hyvinvointilautakunnalle osoittama kohdeavustusanomus, kaupunginhallitukselle osoitettu Ylttistenjärven perusavustusanomus ja saaristolautakunnalle osoitettu Arkipelagia-seuran perusavustusanomus:

 

-          Ylttistenjärven vesiensuojeluyhdistys ry, perusavustusanomus, anottava määrä 600 euroa

 

Perusavustuksen käyttötarkoitus on yhdistyksen toiminnan ja hallinnon rahoittaminen käsittäen pankkikulut, tiedotuskulut ja muut yleiskulut.

 

-          Rymättylän Kirkkojärvi-yhdistys ry, kohdeavustusanomus 10 000 euroa

 

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja tukea Rymättylän Kirkkojärven ja Riittiönjärven elinkelpoisena pitämistä ja ulkoisen kuormituksen vähentämistä sekä tehd tunnetuksi vesiensuojelutyötä. Avustuksen käyttötarkoitus on Rymättylän Kirkkojärven ylisuuren ja särkikalavaltaisen kalaston vähentäminen mittavalla hoitokalastuksella.

 

-          Arkipelagia-seura: perusavustusanomus, anottava määrä 5 000 euroa

 

Yhdistyksen tarkoituksena on vaalia Saaristomeren kulttuuria, edistää Saaristomeren alueen luonnon ja ympäristön hoitoa ja suojelua, toimia Saaristomeren kansallispuiston ystäväyhdistyksenä, edistää ja tukea näihin liittyvää tutkimustoimintaa sekä lisätä saariston luonnon ja kulttuurin tuntemusta. Avustusta haetaan Saaristo-Naantalin uuttuprojektia varten. Avustus käytetään uuttujen valmistamiseen ammattimaisella rakentajalla, kuljetuskuluihin sekä opetus- ja markkinointimateriaalien valmistamiseen.

 

Avustusanomukset ovat nähtävillä kokouksessa. Oheismateriaalina ovat ympäristön- ja rakennuslautakunnan 24.4.2019 § 34 päättämät avustustenjakoperiaatteet ja kaupunginhallituksen 9.3.2026 § 72 hyväksymät toimenpide-ehdotukset Saaristomeritoimiksi vuodelle 2026.

 

Oheismateriaalit:

-          Avustustenjakoperiaatteet, ympäristö- ja rakennuslautakunta 24.4.2019 § 34

-          Toimenpide-ehdotukset Saaristomeritoimiksi vuodelle 2026, kaupunginhallitus 9.3.2026 § 72 

 

Ratkaisuvalta Hallintosääntö § 26

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö

 

Päätösehdotus Ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää, että vuonna 2026 lautakunnalle avustuksiin varatut määrärahat jaetaan seuraavasti:

 

-          Naantalin Seudun Luonnonsuojeluyhdistys ry, perusavustus 500 euroa

 

-          Nuikonlahden vesiensuojeluyhdistys ry, perusavustus 650 euroa

 

-          Nuikonlahden vesiensuojeluyhdistys ry, kohdeavustus

2 000 euroa ruovikon leikkuuseen tai vaihtoehtoisesti, mikäli ei toteudu, vesinäytteisiin.

 

-          ProLuolanlanjärvi ry, perusavustus 700 euroa

 

-          Pro Luolanlanjärvi ry, kohdeavustus 2 000 euroa hakemuksen mukaisiin kohteisiin

 

-          Ylttistenjärven vesiensuojeluyhdistys ry, perusavustus 600 euroa

 

-          Ylttistenjärven vesiensuojeluyhdistys ry, kohdeavustus

2 000 euroa. Kohdeavustus myönnetään yhdistyksen käyttöön tarkoitettujen katiskojen hankintaan.

 

-          Rymättylän Kirkkojärvi-yhdistys ry., kohdeavustus 5 000 euroa Kirkkojärven hoitokalastukseen. Avustusanomuksen kustannuslaskelman mukaan avustettavalla rahamäärällä pystytään kattamaan noin yhden hoitokalastuskerran esitetyt kustannukset.

 

-          Arkipelagia-seura, kohdeavustus 1 150 euroa. Avustus myönnetään kohdeavustuksena uuttujen rakentamiseen ja niiden mahdollisiin kuljetuskustannuksiin. Ympäristö ja rakennuslautakunnan avustusten jakoperiaatteet huomioiden avustuksen voi käyttää ainoastaan uuttuihin, jotka asennetaan Naantalin kaupungin alueelle.

 

Lautakunnalle talousarviossa avustuksiin varatusta 3 000 euron määrärahasta maksetaan kaikki edellä mainitut perusavustukset ja osa ProLuolalanjärvi ry:lle myönnettävästä kohdeavustuksesta (550 €). Loppuosa ProLuolalanjärvi ry:lle myönnettävästä kohdeavustuksesta

(1 450 €) maksetaan kaupunginhallituksen ympäristö- ja rakennuslautakunnalle myöntämästä Saaristomeri-määrärahasta. Muut kohdeavustukset maksetaan kokonaisuudessaan Saaristomeri-määrärahasta.

 

Päätöksen perustelut

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunnalle käsiteltäväksi tulleet avustusanomukset on pyritty jakamaan tasaisesti avustusta hakeneiden kesken. Perusavustukset on myönnetty yhdistyksille heidän vuotuiseen toimintaansa. Kohdeavustukset on myönnetty kertaluonteisen toiminnan järjestämiseen. Kohdeavustusten määrärahojen jakamisessa on huomioitu avustustenjakoperiaatteiden mukaisesti suunnitellun toiminnan vaikutuksen laajuus, pitkäaikaisuus ja yleishyödyllisyys, toiminnan laatu sekä samaan toimintaan aiempina vuosina saatujen avustusten määrä. Saaristomerimäärärahan myöntämisessä on lisäksi huomioitu edellytys Saaristomeren hyväksi tehtävistä konkreettisista toimenpiteistä.

 

Avustusanomuksista kolme siirrettiin ympäristö- ja rakennuslautakunnassa käsiteltäväksi, koska ne edistävät ympäristö- ja rakennuslautakunnan avustusten myöntämisperiaatteiden mukaisesti Naantalin kaupungin alueella ympäristön-, vesien- ja/tai luonnonsuojelua. Avustusten jaossa kaupungilla on ollut periaatteena, että yhdistysten avustusanomukset haetaan ja käsitellään yhdessä toimielimessä. Arkipelagia-seuran avustusanomus on käsitelty kohdeavustuksena, koska se vastaa konkreettisia toimia avustettavaksi.

 

Avustusten maksaminen

 

Perusavustukset maksetaan, kun tämä päätös on saanut lainvoiman. Kohdeavustukset maksetaan jälkikäteen, kun ympäristö- ja rakennuslautakunnalle on esitetty hyväksyttäviin tositejäljennöksiin perustuva tiliselvitys maksutapahtuman tai hankkeen toteuttamisesta. Ainoastaan erityistapauksissa kirjallisen hakemuksen perusteella voidaan avustus maksaa etukäteen. Hakija vastaa toiminnan mahdollisesti edellyttämien viranomaislupien ja maa- tai vesialueen omistajan suostumusten hakemisesta ja noudattamisesta. Koska avustuspäätös koskee vain talousarviovuotta, tulee hanke saattaa päätökseen siten, että hankkeen maksatusta on haettu ympäristö- ja rakennuslautakunnalta 1.12.2026 mennessä. Vapaamuotoisen maksatushakemuksen liitteenä on esitettävä tiliselvitys sekä selvitys avustuksen käytöstä. Mikäli selvitystä ei esitetä määräaikaan mennessä, hanke tulkitaan jääneen toteutumatta ja avustus menetetään. Mikäli hanke peruuntuu tai siirtyy, tulee siitä ilmoittaa avustuksen myöntäjälle elokuun ensimmäiseen arkipäivään mennessä, jotta varat voidaan tarvittaessa käyttää muihin avustuskelpoisiin hankkeisiin.

 

Hakijoille toimitetaan pöytäkirjanote tiedoksi päätöksestä.

 

Päätös Ympäristöpäällikön päätösehdotus hyväksyttiin.