RSS-linkki
Kokousasiat:https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.05.2026/Pykälä 55
Kokousasian teksti
Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Tekninen lautakunta 26.05.2026 § 55
Kuntalain 103 §:n mukaan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Läsnä oleviksi katsotaan myös toimielimen jäsenet, jotka osallistuvat kokoukseen sähköisesti.
Esityslista lähetetään toimielimen päättämällä tavalla vähintään neljä päivää ennen kokousta.
Päätösehdotus Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Kokouskäsittely Merkittiin, että talousjohtaja Heli Lähteenmäki piti talouden sopeuttamisohjelman tilannekatsauksen kokouksen aluksi.
Päätös Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.