RSS-linkki
Kokousasiat:https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 19.05.2026/Pykälä 31
Nuoriso- ja liikuntayhdistysten toiminta-avustukset
Hyvinvointilautakunta 19.05.2026 § 31
1/02.05.01.02/2026
Valmistelija Liikuntapalvelupäällikkö Maija Puolakanaho
Hyvinvointilautakunnan toiminta-avustukset nuoriso- ja liikuntayhdistyksille ovat olleet haettavana 31.3.2026 klo 15.00 mennessä.
Toiminta-avustuksella tuetaan liikunta- ja nuorisoyhdistysten vuotuista toimintaa. Toiminta-avustuksen myöntämisperusteet pohjautuvat liikuntalakiin ja nuorisolakiin.
Liikuntalain osalta myöntämisperusteet painottuvat eri väestö -ja ikäryhmien liikuttamiseen sekä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen ja ylläpitämiseen monipuolisilla harrastusmahdollisuuksilla sekä lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen edistämiseen.
Nuorisolain osalta myöntämisperusteet painottuvat nuorten harrastusmahdollisuuksien monipuolisuuteen, nuorten kasvun ja kehityksen tukemiseen sekä osallistamisen ja yhteisöllisyyden lisäämiseen.
Avustusta jaetaan yhdistyksen järjestämään ohjattuun toimintaan osallistuvien määrän perusteella. Osallistujat pisteytetään ikään perustuvilla painokertoimilla:
. lapset (0-12) = 2 pistettä
. nuoret (13-19) = 3 pistettä
. aikuiset (20-) = 1 piste
. erityisryhmä = 4 pistettä
Avustusmäärä jaetaan kaikkien avustusta hakevien yhdistysten yhteenlasketulla pistemäärällä, jolloin saadaan euromääräinen arvo yhdelle pisteelle. Jokaisen seuran avustussumma määräytyy kertomalla yhdistyksen pisteet euromääräisellä arvolla.
Kirjauksen toimintapäiväkirjaan voi tehdä säännöllisestä ohjatusta toiminnasta tai yksittäisestä, satunnaisesta tapahtumasta. Kirjauksia voi olla max 2/viikko.
Muutamat yhdistykset ovat lähettäneet avustuksen sellaiselle taholle, jonne hakemus ei kuulu. Avustusten käsittelijöiden yhteispalaverissa avustushakemukset ohjattiin toimielimille, joille päätöksenteko hakemuksen sisällön ja toiminnan perusteella kuuluu.
Määräaikaan mennessä jätettiin 19 hakemusta.
Toiminta-avustuksiin varattu määräraha on 162 918,79 €.
Nuoriso- ja liikuntayhdistysten toiminta-avustusten yhteenlasketut pisteet ovat 273 940 sisältäen sekä joukkuekohtaiset pisteet että tapahtumien pisteet. Yhden pisteen arvo on 0,59472435569 €.
Avustusanomuksista laadittu yhdistelmä on tallennettu sähköiseen kokoushallintaan.
Ratkaisuvalta Hallintosääntö § 26
Esittelijä Sivistysjohtaja
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää jakaa nuoriso- ja liikuntayhdistysten toiminta-avustukset seuraavasti:
Yhdistys | Eurot |
Merimaskun Reimarit ry | 1 931,07 |
Naantalin 4H-yhdistys ry | 705,94 |
Naantalin Siniset ry | 2 179,66 |
Naantalin VPK, nuoriso-osasto ry | 889,11 |
Rymättylän Märssyvahdit ry | 1 933,45 |
Rymättylän VPK, nuoriso-osasto ry | 521, 57 |
CISV ry | 702,96 |
Armonlaakson Vaeltajat ry | 272,98 |
Aurinko Golf ry | 4 836,89 |
Liikuntaseura Naantali ry | 3 279,31 |
Merimaskun Ahto ry | 2 446,70 |
Naantalin Koripalloilijat ry | 8 721,63 |
Naantalin Löyly ry | 6 316,57 |
Naantalin Taekwondo ry | 2 591,21 |
Naantalin Tennis-Poka ry | 281,30 |
Naantalin Voimistelijat ry | 36 513,10 |
Rymättylän Soihtu ry | 2 344,40 |
Salibandy Naantali ry | 16 064,69 |
VG-62 ry | 70 386,22 |
Yhteensä | 162 918,79 |
Päätös Sivistysjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin.