Dynasty tietopalvelu
Naantalin kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 19.05.2026/Pykälä 23


Kokousasian teksti

 

Kulttuuriyhdistysten perusavustukset

 

Hyvinvointilautakunta 19.05.2026 § 23      

1/02.05.01.02/2026    

 

 

 

Valmistelija Kulttuuri- ja viestintäsuunnittelija Anu Anttila ja museonjohtaja Anne Sjöström

 

Hyvinvointilautakunnan ohjesäännön mukaan lautakunta voi hakemuksesta myöntää perusavustuksia yleisen kulttuuritoiminnan tukemiseen rekisteröidyille yhdistyksille ja säätiöille, joiden kotipaikka on Naantalin kaupunki, tai joiden kulttuuritoiminnan kohde on Naantalin kaupunki. Perusavustuksella tuetaan kulttuurin alalla toimivan yhdistyksen vuotuista toimintaa.

 

Kulttuuripalveluiden kuluvan vuoden talousarviossa on varattu 203 300 euroa avustuksiin. Määrärahasta on kaupunginvaltuuston päätöksellä osoitettu Naantalin Musiikkijuhlasäätiölle 179 760 euroa. Hyvinvointilautakunnan päätöksellä yhdistyksille perus- ja kohdeavustuksina jaettavan määrärahan suuruus on 23 540 euroa. Tästä summasta varataan 1 000 euroa itsenäisyyspäivänä jaettavaan Kulttuurintekijä-palkintoon.

 

Kulttuurialan yhdistysten perusavustukset olivat haettavana 31.3.2026 klo 15.00 mennessä. Perusavustusta haki 12 yhdistystä.

 

Perusavustusanomuksista laadittu yhdistelmä on tallennettu sähköiseen kokoushallintaan.

 

Anoja

Anottu €

Helianthus ry

1 500 €

Jöns Budde -seura ry

3 000 €

Merimasku-Seura ry:n jaos Merimaskun Teatteri

2 000 €

Naantalin Harmonikkakerho ry

500 €

Naantalin Kamarikuoro ry

800 €

Naantalin Kulttuuritaloyhdistys ry

3 000 €

Naantalin Laulajat ry

900 €

Naantalin Seudun Valokuvaajat ry

400 €

Naantalin Taideyhdistys ry

1 000 €

Naantalin Teatteriyhdistys ry, 

6 000 €

Rymättylän Teatteri ry

2 000 €

Sunny Side Swing ry

1 000 €

Yhteensä

22 100 €

 

Ratkaisuvalta Hallintosääntö § 26

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää jakaa perusavustuksina kulttuuriyhdistyksille 17 800 euroa seuraavasti:

 

Helianthus ry

800 €

Jöns Budde -seura ry

2 000 €

Merimasku-Seura ry:n jaos Merimaskun Teatteri

2 000 €

Naantalin Harmonikkakerho ry

500 €

Naantalin Kamarikuoro ry

800 €

Naantalin Kulttuuritaloyhdistys ry

2 000 €

Naantalin Laulajat ry

800 €

Naantalin Seudun Valokuvaajat ry

400 €

Naantalin Taideyhdistys ry

800 €

Naantalin Teatteriyhdistys ry

4 900 €

Rymättylän Teatteri ry

2 000 €

Sunny Side Swing ry

800 €

Yhteensä

17 800 €

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että jäsen Teija Söderholm poistui yhteisöjäävinä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyyden perusteena oli puheenjohtajuus Naantalin Teatterin hallituksessa.

 

Päätös Sivistysjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin.