RSS-linkki
Kokousasiat:https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 19.05.2026/Pykälä 25
Nuorisovaltuuston (Iina Lavonen ym.) valtuustoaloite koskien mopo- ja pyörätallin perustamista
Hyvinvointilautakunta 20.01.2026 § 6
Valmistelija Palvelupäällikkö Eija Laurila
Naantalin nuorisovaltuusto on jättänyt keväällä 2025 valtuustoaloitteen mopo- ja pyörätallin perustamisesta Naantaliin. Perusteluissa mainitaan, että mopo- ja pyörätalli on nykyaikainen nuorisotyön menetelmä, joka tarjoaa nuorille mahdollisuuden turvalliseen ajoneuvo- ja pyöräharrastukseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja liikennekasvatukseen.
Nuorisovaltuusto teki tutustumiskäynnin Kaarinan nuorisopalveluiden mopotallissa ja havaitsi sen olevan suosittu ja toimiva konsepti.
Kaupungin päätöksenteossa asia eteni niin, että kuluvan vuoden talousarvioon saatiin määräraha osa-aikaisen (asiantuntija)ohjaajan palkkaamiseen. Kaupunginvaltuusto hyväksyi myös hyvinvointilautakunnan investointibudjettiin määrärahaa mopotallin perustamiseen. Investointi sai KH-merkinnän.
Tilakartoitusta mopo- ja pyörätallin perustamiseen on tehty yhdessä teknisen palveluiden henkilöstön kanssa. Kaupungin omista kiinteistöistä ei soveltuvaa tilaa löydy, mutta vuokrakiinteistössä olisi olemassa tila, joka soveltuisi ko. käyttöön.
Palvelupäällikkö Eija Laurila kertoo kokouksessa tarkemmin mopo- ja pyörätallin perustamisen yksityiskohdista.
Esittelijä Sivistysjohtaja
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee mopo- ja pyörätallin perustamisen aikataulun tiedoksi.
Päätös Sivistysjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin.
Hyvinvointilautakunta 19.05.2026 § 25
309/00.01.02.03/2025
Valmistelija Palvelupäällikkö Eija Laurila
Naantalin kaupungin kiinteistöpalvelut on tehnyt vuokrasopimuksen AS Kiinteistösalkku Oy:n kanssa. Vuokrattavan kiinteistön osoite on Putkikatu 14C ja kooltaan tila on 198m2. Tila vuokrataan sisäisenä vuokrana nuorisopalveluille. Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm on ilmoittanut, että sisäinen vuokra on 2 200 euroa/kk.
Palvelupäällikkö Eija Laurila kertoo kokouksessa tarkemmin mopo- ja pyörätallin perustamisen tilannekatsauksessa.
Ratkaisuvalta Hallintosääntö § 26
Esittelijä Sivistysjohtaja
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää vuokrata kiinteistöpalveluilta Putkikatu 14C-tilan. Vuokrasuhde alkaa 1.5.2026. Tila tulee mopotallitoiminnan käyttöön. Sisäinen vuokrahinta on 2 200 euroa/kuukausi.
Päätös Sivistysjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin.