Dynasty tietopalvelu
Naantalin kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 01.06.2026/Pykälä 180


Kokousasian teksti

 

Kehittämispäällikön vakanssin muuttaminen elinvoimakoordinaattorin vakanssiksi

 

Kaupunginhallitus 25.05.2026 § 161     

    

 

 

 

Valmistelija Kehitysjohtaja Rikumatti Levomäki

 

Naantalin kaupungilla on kehittämispäällikön vakanssi. Kehittämispäällikkö jää eläkkeelle 30.6.2026. Kehittämispäällikön tehtävät ovat pääsääntöisesti liittyneet saaristoasioihin ja hän on hoitanut niitä osa-aikaisesti 60 %:n työpanoksella. Kyseiselle kehittämispäällikön vakanssille ei ole sellaisenaan tarvetta.

 

Kehittämispäällikön vakanssin muutos elinvoimakoordinaattoriksi antaa mahdollisuuden merkittävästi laajemman tehtäväkuvan hoitoon. Samalla myös tehtävän muut ehdot saadaan vastaamaan paremmin tehtävän sisältöä. Elinvoimakoordinaattorin tehtävänkuva sisältäisi mm.:

- Saaristoasioiden valmistelu

- Saariston liikenneyhteyksien seuranta ja 'edunvalvonta’

- Saariston kalastusasiat

- Tapahtumien koordinoiminen ja käytännön järjestelyt

- Viestintä- ja markkinointitehtäviä

- Yritysrekisterin ylläpito

 

Vakanssin muuttaminen ei lisää kustannuksia aiempaan verrattuna.

 

Vakanssin tietojen muutos -lomake on liitteenä.

 

Liite 1, KH 25.5.2026

 

 

Ratkaisuvalta Hallintosääntö § 25

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Naantalin kaupunginhallitus päättää kehittämispäällikön vakanssin muuttamisesta elinvoimakoordinaattorin vakanssiksi liitteenä olevan vakanssin tietojen muutos -lomakkeen mukaisesti ja myöntää täyttöluvan kyseiselle vakanssille.

 

Kokouskäsittely Jäsen Tero Tavio esitti, että asia jätetään pöydälle.

 

Päätös Kaupunginhallitus jätti asian pöydälle yksimielisesti.

 

  

 

Kaupunginhallitus 01.06.2026 § 180      

556/01.01.00.03/2026    

 

  Liitteenä vakanssin tietojen muutos -lomake.

 

  Liite 1, KH 1.6.2026

 

 

 

Ratkaisuvalta Hallintosääntö § 25

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Naantalin kaupunginhallitus päättää kehittämispäällikön vakanssin muuttamisesta elinvoimakoordinaattorin vakanssiksi liitteenä olevan vakanssin tietojen muutos -lomakkeen mukaisesti ja myöntää täyttöluvan kyseiselle vakanssille.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että kehitysjohtaja Rikumatti Levomäki oli läsnä kokouksessa asiantuntijana asian käsittelyn ajan.

     

 Kaupunginhallitus piti neuvottelutauon.

 

Keskustelun aikana jäsen Tero Tavio teki varapuheenjohtaja Kimmo Ahon kannattamana seuraavan vastaehdotuksen:

 

”Kehittämispäällikön vakanssia ei muuteta elinvoimakoordinaattorin vakanssiksi ja täyttölupaa ei myön-netä.”

 

Päätös asiassa tehtiin äänin 1 -10.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän päätösehdotuksen puolesta äänesti Tanila-Järvinen. Tavion Ahon kannattamana tekemän ehdotuksen puolesta Tavion ja Ahon lisäksi  äänestivät Björkskog, Forsblom, Haanpää, Hagsberg, Lindström, Tuuna, Rintamäki ja Saksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus  päätti äänin 1-10, että kehittämispäällikön vakanssia ei muuteta elinvoimakoordinaattorin vakanssiksi eikä myöntänyt vakanssille täyttölupaa.