Dynasty tietopalvelu
Naantalin kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.09.2026/Pykälä 261


Kokousasian teksti

 

Kaupunginhallituksen ylimääräinen kokous

 

Kaupunginhallitus 28.09.2026 § 261      

1046/00.00.02/2025    

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Riitta Luotio

 

Kaupunginhallitus on 24.11.2025 päättänyt vuoden 2026 kokoontumisajoista. Syyskauden kokoukset on päätetty pitää 10.8., 24.8., 7.9., 28.9., 26.10., 2.11., 9.11., 23.11., 30.11. ja 14.12 alkaen klo 17.30.

 

Talousarviota vuodelle 2027 käsitellään kaupunginhallituksen kokouksissa 26.10 ja 9.11.2026. Näiden kokousten esityslistojen laajuutta pyritään rajaamaan siten, että talousarvioasioiden lisäksi niihin tuodaan pääasiassa valtuustolle eteneviä tai muutoin kiireellisiä, esimerkiksi määräaikaan sidottuja asioita.

 

Asioiden sujuvan valmistelun, käsittelyn ja päätöksenteon varmistamiseksi on tarkoituksenmukaista pitää ylimääräinen kaupunginhallituksen kokous kaupunginvaltuuston lokakuun kokouksen jälkeen ja ennen talousarvion käsittelyn aloittamista. Ylimääräiseksi kokouspäiväksi esitetään maanantaita 19.10.2026 jolloin on huomioitu myös koulujen syyslomaviikko.

 

Kaupunginvaltuusto kokoontuu loppuvuoden aikana 5.10., 16.11. ja 7.12. alkaen klo 18.00.

 

Ratkaisuvalta Hallintosääntö 142 §

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää pitää ylimääräisen kokouksen maanantaina 19.10.2026 alkaen klo 17.30.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että henkilöstön edustaja Anne Kuukasjärvi oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

Päätös    Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.