RSS-linkki
Kokousasiat:https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.11.2025/Pykälä 119
Yhdyskuntatekniset palvelut 2025 kyselytutkimus
Tekninen lautakunta 26.11.2025 § 119
108/02.08.00/2025
Valmistelija Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi
Yhdyskuntatekninen osasto on osallistunut FCG:n toteuttamaan yhdyskuntateknistenpalveluiden palvelutyytyväisyystutkimukseen kevään 2025 aikana.
Tutkimukseen osallistui 22 kuntaa/kaupunkia. Kyselytutkimuslomakkeita postitettiin naantalilaisille yhteensä 300 kpl, joista 49 kpl palautui ja lisäksi 24 vastasi kyselyyn verkossa. Lisäksi kaikille avoimeen nettikyselyyn vastauksia saatiin 43 kpl. Vastauksia yhteensä saatiin 116 kpl. Tyypillisin vastaaja on taajamassa omakotitalossa asuva yli 60-vuotias nainen.
Yleisesti voidaan todeta Naantalin tulosten pysyneen samalla tasolla tai heikentyneen vuonna 2025 verrattuna vuoteen 2024.
Naantali sijoittuu kuntien keskiarvon yläpuolelle tai keskiarvoon lähes kaikissa kyselyosiossa paitsi lasin- ja paperinkeruupisteiden sijainnissa, Järjestetyn jätteen kuljetuksen toimivuudessa, liikennevalo-ohjauksessa, jätehuollon neuvonnassa ja tiedotuksessa, suurista jätteistä eroon pääsyssä, vaarallisten jätteiden keruupisteiden sijainnissa sekä asuntokadun kunnossa.
Verrattaessa Naantalin tuloksia vuosien 2025 ja 2024 välillä havaitaan tulosten muuttuneet (+/- muutos suurempi kuin 0,15) merkittävästi seuraavissa kysymysosiossa:
Muutos parempaan suuntaan verrattuna kyselytutkimukseen 2024
+ keskustan puistot
+ Asuntoalueiden puistot
+ Liukkauden torjunta jalankulku- ja pyöräteillä
Muutos heikompaan suuntaan verrattuna kyselytutkimukseen 2024
- Jätevedenpuhdistamojen toiminta
- Lasin keruupisteiden sijainti
- Järjestetyn jätteenhuollon toimivuus
- Sadevesien viemäröinti
- Keskustan ulkopuolisten katujen puhtaus ja siisteys
- Jätehuollon neuvonnan ja tiedotuksen toimivuus
- Jalankulku- ja pyöräteiden kunto
- Liikennevalo-ohjaus
- Asuntokadun kunto
Kysyttäessä vastaajilta suosittelisivatko he asuinaluettaan tutuillensa ajatellen katujen, kevyen liikenteen väylien, puistojen ja katuvalaistuksen kuntoa ja hoitoa sijoittui Naantali kolmanneksi (3/22) suositteluindeksissä vertailukuntien joukossa.
Talousarviossa 2025 on tavoitteeksi asetettu viheryksikössä, liikuntapaikoilla ja konekeskuksessa asetettu sijoittuminen parhaaseen kolmannekseen seuraavasti:
- Keskustan puistot: sijoitus 1/22
- Liikuntapaikat: sijoitus 4/22
- Lumenauraus keskustan johtavilla pääkaduilla ja jk+pp-tie väylillä: sijoitukset 2/22 ja 2/22
Talousarviossa kyselytutkimukseen perustuvat tavoitteet saavutettiin.
Kehitettävää tutkimuksen osiossa Asuntokadun kunto on tapahtunut tuloksissa merkittävää huonontumista vuoteen 2024 verrattuna eli lähes 0.5 yksikköä. Myös Jalankulku ja pyöräteiden kunto on tutkimuksessa arvioitu heikommaksi kuin vuonna 2024.
Vuoden 2024 aikana Naantalissa tehtiin runsaasti eri operaattoreiden toimesta valokuituverkkojen rakennustöitä, joista kaupunki sai paljon kielteisestä palautetta eri kanavien kautta. Kesäkaudeksi 202 ulkopuolisten toimijoiden katualueella suorittavien töiden lupaehdot uusittiin ja valvontaan lisättiin resursseja.
Kyselytutkimustulokset ovat liitteenä.
Liite 1, tekninen lautakunta 26.11.2025
Ratkaisuvalta Hallintosääntö § 26
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee yhdyskuntatekniset palvelut kyselytutkimuksen 2025 tiedokseen.
Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.