Dynasty tietopalvelu
Naantalin kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.04.2026/Pykälä 127


Kokousasian teksti

 

Maijamäen koulun peruskorjaus - vastuutahon määrääminen

 

Palveluverkon rakennustoimikunta 26.03.2026 § 9                 

    

 

 

 

Valmistelija Kiinteistöpäällikkö Pekka Alm 18.3.2026:

 

 

Investointien taloussuunnitelmaan 2026–2029 on kirjattu Maijamäen koulun peruskorjauksen toteutus vuosina 2027–2028. Hankkeeseen on osoitettu 70 000 euron talousarviomääräraha kohteen suunnitteluun vuodelle 2026. Kohteen hankemääräraha on asetettu taloussuunnitelmassa 7 790 000 euroksi.

 

Hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus harkitsee rakennustoimikunnan asettamista niiden hankkeiden toteuttamiseen, joiden kustannus on yli 1 000 000 euroa.

 

Maijamäen koulun rakennushanke on luonteeltaan tekninen peruskorjaus. Peruskorjauksella on tarkoitus päivittää rakennus tekniikaltaan nykypäivään. Merkittävin peruskorjaustarve kohdistuu talotekniikkaan ja etenkin ilmanvaihtoon. Peruskorjauksen yhteydessä on tarkoitus toteuttaa jonkin verran myös toiminnallisia parannuksia. Tällaisia ovat muun muassa oppimisympäristöjen nykyaikaistaminen.

 

Maijamäen koulu on pinta-alaltaan yhteensä noin 12 484 brm2. Koulu on rakennettu alun perin vuonna 1956. Sitä on laajennettu seitsemän kertaa vuosina 1962, 1978, 1984, 1990, 2004, 2006 ja 2009. Rakennusta on peruskorjattu lisäksi historiansa aikana yhteensä 17:n eri rakennushankkeen yhteydessä.

 

Maijamäen koulun peruskorjaus on tarkoitus toteuttaa useammassa osassa siten, että koko hankkeen ajan opetus Maijamäessä jatkuu muualla kuin peruskorjattavassa osassa. Maijamäen peruskorjattavan alueen opetus järjestetään väistötiloissa Kuparivuoren koululla. Vaiheistuksen ja väistöjärjestelyjen suunnittelu on vielä kesken. Alustava toteutusaluerajaus liitetään oheismateriaaliksi.

 

Oheismateriaali:

-          Alustava toteutusaluerajaus 

 

 

 

Ratkaisuvalta Hallintosääntö, Liite 1

 

Esittelijä Kiinteistöpäällikkö

 

Päätösehdotus Palveluverkon rakennustoimikunta esittää kaupunginhallitukselle, että se ottaa käsittelyynsä Maijamäen koulun peruskorjaushankkeen vastuutahon eli jääkö kohde teknisen lautakunnan toteutusvastuulle vai siirretäänkö se rakennustoimikunnan vastuulle.

 

Päätös Kiinteistöpäällikön päätösehdotus hyväksyttiin.

 

  

 

Kaupunginhallitus 20.04.2026 § 127      

359/10.03.02.00/2026    

 

  Oheismateriaali:

  - Alustava toteutusaluerajaus

 

 

Ratkaisuvalta Hallintosääntö § 25, kohta 23

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää että Maijamäen koulun peruskorjaushankkeen vastuutaho on palveluverkon rakennustoimikunta.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.