RSS-linkki
Kokousasiat:https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Saaristolautakunta
Pöytäkirja 05.05.2026/Pykälä 12
Saaristolautakunnan avustukset 2026
Saaristolautakunta 05.05.2026 § 12
1/02.05.01.02/2026
Valmistelija Kehitysjohtaja Rikumatti Levomäki
Saaristolautakunnan avustusohjesäännön mukaan saaristolautakunnan tehtävänä on päättää kaupungin talousarviossa Naantalin saaristo- ja maaseutualueilla toimivien yhdistysten ja säätiöiden tukemiseen varattujen määrärahojen käytöstä.
Avustusohjesäännön mukaan lautakunta voi myöntää avustuksia kotiseutu- ja kyläyhdistysten sekä muiden alueen hyväksi toimivien yhdistysten ja säätiöiden toimintaan sekä saaristo- ja maaseutualueen tapahtumien ja hankkeiden toteuttamiseen.
Avustuksia valmisteltaessa vuodelle 2026 on painotettu seuraavaa:
- kaupungin strategian ja elinvoimaohjelman tavoitteiden toteuttaminen
- yhdistysten toiminnan avoimuus, monipuolisuus, laajuus ja merkittävyys
- paikallinen toiminta saariston kehittämisen ja edunvalvonnan hyväksi
- saaristomatkailua tukevat toimenpiteet
- asukastoiminnan ja yhteisöllisyyden ylläpitäminen
- saariston tapahtumien järjestäminen (tapahtuman koko, paikallinen/alueellinen tapahtuma)
- saaristolaisperinteen vaaliminen
- kaupungin palvelujen täydentäminen saaristoalueella
Kalenterivuosittain lautakunta voi hakemuksesta myöntää avustuksia saaristo- ja maaseutualueen hyväksi toimintaa harjoittaville rekisteröidyille yhdistyksille ja säätiöille, joiden kotipaikka on Naantalin kaupunki, tai joiden toiminnan kohde on Naantalin kaupungin saaristo- tai maaseutualue. Avustukset myönnetään pääsääntöisesti perusavustuksina.
Avustukset olivat haettavina 31.3.2026 klo 15.00 mennessä. Saaristolautakunta on varannut yhdistysavustuksiin vuodelle 2026 määrärahaa 45 000 euroa.
Avustushakemuksia valmisteltaessa on pidetty kokous 15.4.2026, jossa avustusta myöntävien toimielinten esittelijät ja sihteerit ovat käyneet läpi saapuneet hakemukset ja sopineet niiden käsittelystä. Pääsääntöisesti yksi toimielin tukee yhtä yhdistystä eikä avustusrahoja myönnetä päällekkäiseen toimintaan eri lautakuntien kautta.
Avustushakemuksia saaristolautakunnalle osoitettuna tuli 20 kpl, joista Arkipelagia-seuran avustushakemus siirrettiin ympäristö- ja rakennuslautakunnan käsiteltäväksi. Merimaskun koirakerhon ja Merimaskun Metsästäjien hakemukset tulivat myöhässä, joten Saaristolautakunnan käsiteltäväksi tuli yhteensä 17 hakemusta. Haettujen avustusten yhteissumma on 61 655 euroa.
Liitteenä on yhdistelmä avustushakemuksista ja esitys myönnettävistä avustuksista.
Liite 1, Saaristolautakunta 5.5.2026
Ratkaisuvalta Hallintosääntö § 26
Esittelijä Kehitysjohtaja
Päätösehdotus Saaristolautakunta myöntää vuoden 2026 toiminta-avustukset liitteenä olevan esityksen mukaisesti. Avustus maksetaan, kun kaikki hakemuksen liitteet on toimitettu ja päätös on lainvoimainen. Avustettuja tapahtumia ja hankkeita markkinoitaessa on mainittava, että Naantalin kaupungin saaristolautakunta on tukenut niitä.
Päätös Kehitysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.