RSS-linkki
Kokousasiat:https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.09.2026/Pykälä 257
Luolalan alueen vapaiden teollisuustonttien hinnantarkistus
Kaupunginhallitus 28.09.2026 § 257
993/10.00.02.00/2026
Valmistelija Maankäyttöinsinööri Matti Kotiniemi
Naantalin kaupunginvaltuusto on päättänyt Luolalan kaupunginosassa sijaitsevan Kuormatien teollisuustonttien hinnoittelusta 24.4.2017 § 35. Päätöksen mukaan neljä alueella sijaitsevaa T-2-tonttia luovutetaan pääoma-arvolla 15 €/m². Elinkustannusindeksin muutoksen mukaan laskettuna kyseinen pääoma-arvo vastaisi tänä päivänä noin 18 €/m²:n arvoa.
Päätöksen jälkeen yksi tonteista on luovutettu. Kolme muuta tonttia ovat vielä luovuttamatta. Tontit ovat olleet varattuna teollisuushanketta varten, mutta tämä varaus ei enää kohdistu näihin tontteihin. Tontteja ei kuitenkaan ole voitu laittaa uudestaan yleiseen hakuun, sillä tonttien etelä- ja länsipuolisesta kalliorintauksesta on irronnut kiviainesta. Ongelma on korjattu eteläpuolisen rintauksen osalta vuonna 2026. Länsipuolisen rintauksen osalta tarvittavia toimenpiteitä on aikataulutettu tehtäväksi vuonna 2027.
Suoritettujen uusien maanrakennustöiden, niistä koituneiden kustannusten ja hinnoittelupäätöksen vanhentuneisuuden vuoksi esitetään vapaana olevien kolmen T-2-tontin (529-008-0022-0002, 529-008-0022-0003, 529-008-0022-0004) hinnantarkistusta siten, että tontit luovutetaan pääoma-arvolla 20 €/m².
Oheismateriaali:
- Sijaintikartta, tontit 529-008-0022-0002, 529-008-0022-0003, 529-008-0022-0004
Merkitään, että tekninen johtaja Reima Ojala on läsnä asiantuntijana kokouksessa.
Ratkaisuvalta Hallintosääntö, 25 §, kohta 3.
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus Naantalin kaupunginhallitus päättää, että Luolalan alueella vapaana oleville T-2-tonteille 529-008-0022-0002, 529-008-0022-0003 ja 529-008-0022-0004 vahvistetaan luovutusarvoksi 20 €/m².
Kokouskäsittely Merkittiin, että tekninen johtaja Reima Ojala oli läsnä asiantuntijana tämän asian käsittelyn ajan.
Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.