Dynasty tietopalvelu
Naantalin kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://naantali.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 21.04.2026/Pykälä 23



Kokousasian teksti

 

Päätös vesiliikennelain 106 §:n mukaisesta hakemuksesta Poker Run 2026 -tapahtuman järjestämiseksi Naantalissa / Speed & Powerboat Society Ry

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 21.04.2026 § 23                   

19/11.01.01.05/2026    

 

 

 

Valmistelija  Ympäristöpäällikkö Saija Kajala

 

Asia

 

Päätös Speed & Powerboat Society Ry:n vesiliikennelain (782/2019) 106 §:n mukaisesta hakemuksesta tilapäisen veneiden reittiajotapahtuman ”Saaristo Poker Run 2026” järjestämiseksi Naantalissa 26.–28.6.2026 välisenä aikana. Varsinainen reittiajo ajetaan 27.6.2026 noin klo 12–16 välisenä aikana. Tapahtumassa veneet kokoontuvat Naantalin vierasvenesataman laituripaikoille 26.–28.6.2026.

 

Hakija

 

Speed & Powerboat Society Ry, Y-tunnus 2834579-9

 

Hakemuksen vireilletulo

 

Hakemus on tullut vireille Naantalin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisessa 30.12.2025.

 

Luvan hakemisen peruste

 

Vesiliikennelain 106 §:n mukaan moottorikäyttöisellä vesikulkuneuvolla suoritettavan yksittäisen tapahtuman järjestämiseen on haettava lupa, jos tapahtumasta on odotettavissa merkityksellisiä ympäristöhaittoja.

 

Toimivaltainen viranomainen

 

Naantalin kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen on toimivaltainen viranomainen vesiliikennelain 106 §:n perusteella.

 

Hakemuksen mukainen toiminta

 

Speed & Powerboat Society Ry hakee lupaa Saaristo Poker Run tapahtumaa varten 26.-28.6.2026 väliselle ajalle. Reittiajo ajetaan 27.6.2026 noin klo 12–16 välisenä aikana Naantalin kuntarajojen sisällä Naantalista Teersaloon ja takaisin hakemukseen liitetyn reittisuunnitelman mukaisesti. Reittiajon aikataulu on arviolta: Naantali–Teersalo klo 12–13, tauko Teersalossa klo 13–15, Teersalo-Naantali klo 15-16. Reitti kulkee välillä: Naantalin venesatama – Luonnonmaan pohjois- ja länsipuoli – Aaslaluodon eteläpuoli – Otavan saaren länsipuoli – Röölä – Salavainen – Teersalo – Merimaskun Kirkkosalmi – Naantalin venesatama. Reitin pituus on yhteensä 112 kilometriä. Tapahtumassa veneet kokoontuvat Naantalin vierasvenesataman laituripaikoille 26.-28.6.2026 välisenä aikana. Reittiajoon osallistuu arviolta 30–60 venettä ja 10–20 vesijettiä. Reitti ajetaan virallisia väyliä pitkin. Reittiajo ei ole kilpailu.

 

Hakijan esittämä arvio tapahtuman ympäristövaikutuksista ja niiden rajoittamisesta

 

Melu ja aallonmuodostus

 

Toiminnanaikaisia ympäristöhaittoja ovat mm. lyhytkestoinen melu ja aallonmuodostus. Veneistä aiheutuva ääni on hyvin lyhytkestoinen. Ääntä aiheutuu vain pistekohtaisesti ohi ajettaessa. Reittiajo on lyhytkestoinen veneiden päästöjen ja ilmansaasteiden vähentämiseksi. Aallonmuodostusta pyritään välttämään sujuvalla reittisuunnittelulla ja ennakkotiedottamisella. Nopeuden vaihtelut pyritään pitämään mahdollisimman vähäisenä ja nopeudet tasaisena mikä ennaltaehkäisee ylimääräistä aallonmuodostusta ja melua. Tapahtumaan osallistujia ohjeistetaan kiinnittämään reitillä erityistä huomiota ja tarkkuutta liikuttaessa yleisillä väylillä. Tapahtuman osallistujia valvotaan ja ohjeistetaan toimimaan ympäristöystävällisesti, mikä vähentää esimerkiksi nopeusrajoitusten rikkomista, melua tai saastuttamista.

 

Hakija on liittänyt hakemukseen aiemmat Nauvon vierasvenesatamassa tehtyjen melumittausten raportit vuosilta 2024 ja 2025, joiden mukaan pysyttiin melupäätöksessä vaadittujen raja-arvojen sisällä.

 

Reittiajon osalta ei ole aiemmilta vuosilta tilastoituja melun mittausraportteja. Hakijan arvio melutasosta reittiajon osalta on max. 60–70 dB hetkellistä paikkakohtaista melua 5–10 minuutin ajanjaksolla, vähintään 50–100 metrin etäisyydellä ohi ajettaessa. Vuoden 2025 reittiajon nopeudet ovat olleet GPS-seurannasta ja traxmeetin tekemän laskelman mukaan hetkellisesti maksimissaan 137 km/h, 74 solmua, ja laskettuna keskiarvona 49,81 km/h, 27 solmua. Veneet ajavat reitin pääsääntöisesti venetyypille parhaiten sopivalla matkavauhdilla, ei huippunopeudella. Laskettu keskiarvo vastaa nykyisten yleisimpien moottoriveneiden taloudellisinta matkanopeutta.

 

Vaikutukset luonnonympäristöön

 

Tapahtuman reitti on suunniteltu välttämään mahdollisimman paljon luonnonsuojelualueita ja mahdollisia lintujen pesimäalueita. Hakijan mukaan tarpeetonta häiriötä merilinnuille, muulle luonnolle ja alueen muille käyttäjille tulee välttää. Yleisöveneitä pyritään ohjeistamaan seuraamaan tapahtumaan osallistuvia veneitä luonnonsuojelualueiden ja lintujen pesimäalueiden ulkopuolella. Järjestäjien turvavene lähtee reitille ennakkoon ja varmistaa mm., ettei kuljettavan väylän alueella ole vesilintuja vaarassa.

 

Tapahtuman vaatimat muut luvat ja turvallisuus- ja muut suunnitelmat

 

Hakemukseen on liitetty mm. alueiden käyttöluvat Teersalon ja Naantalin vierasvenesatama-alueille, jätehuoltosuunnitelma Naantalin vierasvenesataman osalta sekä ympäristösuunnitelma sisältäen tapahtuman ympäristöasioiden kehittämistä ja parantamista sisältävät toimet (luonnonsuojelu, energiankulutus ja hankinnat, jätehuolto ja vastuullisuus).

 

Hakemukseen on liitetty turvallisuuteen liittyen myös tapahtuman säännöt, erilaiset ohjeet hätä- ja onnettomuustilanteisiin, alustava pelastussuunnitelma, turvallisuussuunnitelma ja riskinarvio, sekä kulutuspalvelulain 185/2025 mukainen suunnitelma kuluttajapalvelun vaarojen tunnistamiseksi ja riskien hallitsemiseksi.

 

Hakija on ilmoittanut, että pelastussuunnitelma ja poliisin yleisötapahtumalupa toimitetaan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle hyväksyttyinä myöhemmin.

 

Asian käsittely

 

Hakemusta on täydennetty 18.1.2026.

 

Kuulutus ja hakemusasiakirjat ovat olleet julkisesti nähtävillä 9.2.–10.3.2026 välisenä aikana kaupungin internetsivuilla osoitteessa www.naantali.fi/kuulutukset. Kuulutuksesta tiedotettiin Rannikkoseudussa 6.2.2026.

 

Hakemuksesta ei ole esitetty muistutuksia eikä mielipiteitä.

 

Lausunnot

 

Hakemuksesta on pyydetty lausunto Lupa- ja valvontaviraston Luonnonsuojelu- ja ympäristönsuojeluvastuualueilta, Rajavartiolaitoksen Länsi-Suomen merivartiostolta, Naantalin kaupungin terveydensuojeluviranomaiselta, Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta sekä Naantalin kaupungin yhdyskuntatekniikan päälliköltä.

 

Lupa- ja valvontavirasto, Länsi-Suomen merivartiosto, Naantalin kaupungin terveysvalvonta ja Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ovat antaneet lausuntonsa asiassa.

 

Lupa- ja valvontavirasto on todennut 3.3.2026 päivätyssä lausunnossaan mm. seuraavaa:

 

Vesiliikennelain 106 §:n mukaisen luvan edellytyksenä on, että tapahtuma täyttää riittävät turvallisuuden vaatimukset ja ettei toiminnasta aiheudu kohtuutonta haittaa luonnolle tai muulle ympäristölle, kalastukselle, yleiselle luonnon virkistyskäytölle eikä muulle yleiselle edulle.

 

Vesiliikennelain 5 §:n mukaisesti vesikulkuneuvon käyttäjän on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta ja toimittava siten, ettei hän ilman pakottavaa syytä vaikeuta tai häiritse muiden liikkumista vesillä eikä aiheuta vaaraa tai vahinkoa muille taikka vaaraa tai merkittävää tai tarpeetonta haittaa tai häiriötä luonnolle tai muulle ympäristölle, kalastukselle, yleiselle luonnon virkistyskäytölle tai muulle yleiselle tai yksityiselle edulle.

 

Luonnonsuojelun näkökulmasta tapahtuman järjestäminen kesäkuun lopussa on kriittinen ajankohta, erityisesti, mikäli liikutaan linnuston kannalta herkillä alueilla, koska lintujen pesimäkausi on käynnissä ja lintupoikueet ovat liikkeellä. Saaristo Poker Run 2026 -säännöissä todetaan: ” Vesikulkuneuvon käyttäjän on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta ja toimittava siten, ettei hän ilman pakottavaa syytä vaikeuta tai häiritse muiden liikkumista vesillä eikä aiheuta vaaraa tai vahinkoa muille taikka vaaraa tai merkittävää tai tarpeetonta haittaa tai häiriötä luonnolle tai muulle ympäristölle, kalastukselle, yleiselle luonnon virkistyskäytölle tai muulle yleiselle tai yksityiselle edulle.” ”Vesikulkuneuvoa on ohjailtava voimassa olevaa nopeusrajoitusta noudattaen ja olosuhteisiin nähden oikein valitulla nopeudella yhteen törmäämisen ja ympäristölle aiheutuvan vahingon välttämiseksi.”

 

Saaristo Poker Run 2026 -ympäristösuunnitelmassa todetaan: ”Reitti suunnitellaan kulkemaan yleisiä väyliä pitkin ja välttäen luonnonsuojelualueita. Osallistujat ottavat tarpeen mukaan huomioon merilinnut reitillä. Vaadimme tiimeiltä ja osallistujilta vastuullista toimintaa tapahtumaan osallistuessaan.”

 

Hakija on Varsinais-Suomen ELY-keskukseen toimitetun tietopyynnön avulla pyrkinyt selvittämään Naantalin kaupungin vesialueiden lintuluotoja. Hakija on johtopäätöksenä toimitetulle aineistolle ilmoittanut, että reitti on suunniteltu välttämään parhain mahdollisuuksien mukaan Natura- ja luonnonsuojelualueita sekä lintujen pesimäluotoja.

 

Tapahtuman järjestäjän ja tapahtumaan osallistuvien venekuntien tulee noudattaa edellä mainittuja tapahtuman sääntöjä ja ympäristösuunnitelmaa sekä erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta liikuttaessa luonnonsuojelualueilla (Seilin saariston luonnonsuojelualue) tai niiden läheisyydessä (Loukkeenkarien luonnonsuojelualueet) tai reitillä liikkuvien lintupoikueiden läheisyydessä sekä huomioida, että luonnonsuojelulain 70 §:n nojalla on kiellettyä rauhoitettujen eläinlajien (ml. lintujen) tahallinen häiritseminen ja vahingoittaminen.

 

Ihmisen tuottama melu vedenpinnan alapuolella ja raju äkillinen melu on hienovaraisia äänisignaaleja kuulemaan tottuneille eliöille shokki, joka voi pahimmillaan tappaa. Vesi kuljettaa ääntä tehokkaasti. https://itameri.fi/itameren-tila/vedenalainen-melu/aanten-merkitys-merielaimille/

 

Lupa- ja valvontavirastolla ei ole huomautettavaa meluasioiden osalta. Naantalin kaupunki toimivaltaisena viranomaisena harkitsee meluilmoituksen tarpeellisuuden tapahtuman osalta.

 

Lupa- ja valvontavirasto on esittänyt lausunnon yhteydessä karttoina reitillä ja sen läheisyydessä sijaitsevat Natura- ja luonnonsuojelualueet, Natura- ja luonnonsuojelualueet tapahtuman lähtö- ja maalipaikan läheisyydessä, Natura- ja luonnonsuojelualueet reitin etelä- ja kaakkoisosan läheisyydessä (Krampin ja Seilin saariston luonnonsuojelualueet) sekä Natura- ja luonnonsuojelualueet reitin länsiosan läheisyydessä: Loukkeenkarien luonnonsuojelualueet, joilla on maihinnousukielto ajalla 1.4.–31.7.

 

Liikenne- ja viestintävirasto on todennut 9.3.2026 päivätyssä lausunnossaan mm. seuraavaa:

 

Järjestäjän (Speed & Powerboat Society Ry) mukaan kyseessä ei ole kilpailu, eikä tapahtumassa tehdä nopeusmittauksia. Osallistujat noudattavat voimassa olevia sekä Traficomin mahdollisesti tapahtuman ajaksi määräämiä nopeusrajoituksia. Tapahtuman osallistuja- ja katsojamäärä on järjestäjän arvion mukaan 100–250 henkilöä tapahtuma-alueella.

 

Traficom katsoo, että tapahtumajärjestäjän tulee viipymättä esittää suunnitellun tapahtuman yksityiskohdat sekä suunniteltu kulkureitti Rajavartiostolle, joka on meripelastuslain (1145/2001) mukainen johtava meripelastusviranomainen sekä vesiliikennelain mukainen valvontaviranomainen. Tapahtuman järjestäjän on huomioitava Rajavartiolaitoksen mahdolliset huomiot ja näkökohdat tapahtuman järjestelyissä.

 

Järjestäjän laatimassa suunnitelmassa kuluttajapalvelun vaarojen tunnistamiseksi ja riskien hallitsemiseksi sekä turvallisuussuunnitelmassa ja riskiarviossa tapahtumaa koskevaksi vaaraksi/riskiksi on tunnistettu mm. veneiden yhteentörmäys. Riskiä hallitaan mm. tapahtumaa ja tapahtuman reittiä koskevalla tiedottamisella. Tiedotustapoina on lueteltu sosiaalinen media, sähköposti, tapahtuman verkkosivut sekä järjestäjien ja kuljettajien whatsapp-ryhmät.

 

Tapahtuman reitti kulkee vilkkaasti liikennöidyillä ja ajoittain myös hyvin kapeilla väylillä. Tapahtuman järjestäjä onkin suositellut reitin varrelle voimassa olevien rajoitusten lisäksi tapahtuma-aikaisia nopeusrajoituksia. Tapahtuman reitti kulkee osittain myös kauppamerenkulun väylillä. Järjestäjän tulisi huomioida tapahtuman reitillä mahdollisesti liikennöivä reittiliikenne. Traficom pitää tapahtumaa koskevaa tiedottamista hyvin tärkeänä mahdollisten vaaratilanteiden ehkäisemiseksi. Traficomin näkemyksen mukaan tapahtumasta tulisi tiedottaa myös Länsi-Suomen meriliikennekeskusta, jotta se voi ottaa tapahtuman huomioon alueen meriliikenteen ohjauksessa.

 

Tapahtuman turvallisuuden varmistamiseksi tapahtuman järjestäjän on sovittava viranomaisten (mm. poliisi, merivartiosto ja pelastusviranomaiset) kanssa käytännön järjestelyistä sekä tarvittavista turvallisuustoimenpiteistä hyvissä ajoin ennen tapahtuman järjestämistä. Tapahtuma on järjestettävä viranomaisten edellyttämällä tavalla.

 

Aikaisempina vuosina Liikenne- ja viestintävirasto on asettanut Suomenlahden merivartioston esityksestä väliaikaisesti nopeusrajoituksia Hangossa järjestettävän vastaavan tapahtuman reitille. Tehdyillä päätöksillä on huomioitu Onnettomuustutkintakeskuksen suositukset ("Veneonnettomuus yleisötapahtumassa Hangon satamassa 8.8.2020") koskien nopeiden veneiden liikennöintiä muun vesiliikenteen joukossa, asettamalla vesiliikenteelle tilapäisiä nopeusrajoituksia väyläkohtiin, joiden on riskianalyysin perusteella katsottu parantavan alueen turvallisuutta. Saaristo Poker Run 2023 -tapahtuman reitille asetettiin väliaikaisia nopeusrajoituksia ELY-keskuksen esityksestä ja vuosina 2024 ja 2025 Saaristo Poker Run -tapahtuman reitille Paraisten kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen esityksestä. Traficom jättää Naantalin kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnan harkittavaksi vastaavanlaisen esityksen tekemisen tapahtuman järjestäjän ehdotuksen mukaisesti myös tätä Saariston Poker Run 2026 -tapahtumaa koskien. Traficom muistuttaa vielä, että jos tapahtuma edellyttää väliaikaista vesiliikenteen keskeyttämistä tai rajoittamista tai alueellisesta kiellosta tai rajoituksesta poikkeamista, on lupa siihen haettava vesiliikennelain (782/2019) 106 §:n mukaisesti Traficomilta. Mahdollinen esitys vesiliikenteen väliaikaisesta rajoittamisesta on tehtävä riittävän hyvissä ajoin (vähintään kuukausi) ennen tapahtumaa, jotta lupahakemus ehditään käsitellä ja muita viranomaistahoja voidaan tarvittaessa kuulla.

 

Kaikkea vesiliikennettä – myös tapahtumaan osallistuvia venekuntia – koskevat vesiliikennelain 1 luvun 5 §:ssä mainitut vesikulkuneuvon käyttämistä koskevat yleiset velvollisuudet niin rajoitetuilla kuin rajoittamattomilla vesialueilla; Vesikulkuneuvon käyttäjän on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta ja toimittava siten, ettei hän ilman pakottavaa syytä vaikeuta tai häiritse muiden liikkumista vesillä eikä aiheuta vaaraa tai vahinkoa muille taikka vaaraa tai merkittävää tai tarpeetonta haittaa tai häiriötä luonnolle tai muulle ympäristölle, kalastukselle, yleiselle luonnon virkistyskäytölle tai muulle yleiselle tai yksityiselle edulle. Näin ollen vesikulkuneuvon käyttäjän on sopeutettava ajonopeus tarvittaessa matalammaksi kuin alueelle määrätty suurin sallittu ajonopeus olosuhteiden niin edellyttäessä. Em. vesikulkuneuvon käyttämistä koskevat yleiset velvollisuudet tulisi ilmoittaa tapahtumaan osallistuville venekunnille tapahtumajärjestäjän toimesta. Tämä olikin tuotu hyvin esiin tapahtumaa koskevissa, järjestäjän laatimissa säännöissä.

 

Naantalin kaupungin terveysvalvonta on todennut 10.3.2026 päivätyssä lausunnossaan seuraavaa:

 

Hakemuksen mukaiselle toiminnalle ei ole terveydensuojelullista estettä. Toiminnasta aiheutuvan melun katsotaan olevan lyhytkestoista. Terveysvalvonta suosittelee toimijaa mittaamaan tapahtuman aikana toiminnasta aiheutuvaa melutasoa.

 

Länsi-Suomen merivartiosto on antanut lausuntonsa 31.3.2026, korjattu 1.4.2026, jossa todetaan mm. seuraavaa:

 

1 Yleistä

 

Länsi-Suomen merivartiosto ottaa lausunnossaan kantaa seuraavissa kappaleissa erityisesti luvan edellytyksenä oleviin riittäviin turvallisuuden vaatimuksiin ja siihen, ettei tapahtuma aiheuta kohtuutonta haittaa luonnolle tai muulle ympäristölle, kalastukselle, yleiselle luonnon virkistyskäytölle eikä muulle yleiselle edulle.

 

2 Viranomaisten tehtävät ja vastuut

 

Rajavartiolaitos on meripelastuslain (1145/2001) mukainen johtava meripelastusviranomainen sekä vesiliikennelain (782/2019) mukainen valvontaviranomainen. Rajavartiolaitos ei osallistu tapahtuman järjestämiseen, mutta varautuu yksiköillään tapahtuma-aikaan mahdollisiin meripelastustoimen tehtäviin. Rajavartiolaitos ei voi sitoutua yksinomaan tapahtuman vesiliikenteen valvontaan ja meripelastusvalmiuden ylläpitämiseen sekä olemaan jatkuvasti läsnä ilman, että tämä vaarantaisi lain edellyttämiin tehtäviin osallistumisen muilla merialueilla.

 

Esimerkiksi osallistujien alkoholitestaus tulee tapahtumassa toimeenpanna järjestävän organisaation toimenpitein. Turvallisuussuunnitelmassa kuvattua veneiden päälliköiden puhallutuksia ennen reittiajon alkua sekä sääntöihin kirjattuja navigaattorin tehtäviä voidaan pitää merkittävästi tapahtuman turvallisuutta edistävänä toimenpiteenä.

 

Länsi-Suomen merivartiosto toteaa, että yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä yleisötilaisuuden turvallisuusjärjestelyt kuuluvat valvonnallisesti poliisin johtovastuulle ja vastuu niiden toteuttamisesta on tilaisuuden järjestäjällä – myös merellä.

 

3 Järjestävän organisaation vastuu

 

Järjestävän organisaation tulee varmistua, ettei tapahtuman reittiajosta muodostu nopeuskilpailua, sillä vesialue ei ole muulta liikenteeltä suljettu tapahtuman aikana. Tapahtuman järjestäjän kehotetaan korostamaan ja painottamaan säännöissä mainittuja vastuita merenkulun turvallisuuteen liittyen ja siten ennaltaehkäisemään merenkulun turvallisuutta vaarantavia tekijöitä, kuten nopeuskilpailun muodostumista.

 

4 Turvallisuussuunnitelmissa huomioitavat asiat

 

Meripelastustoimien ensisijainen tehtävä on vaarassa ja välittömässä avun tarpeessa olevien ihmisten pelastaminen merellä. Tapahtumaan osallistuville venekunnille on annettava turvallisuussuunnitelmaan kirjatut ohjeet toiminnasta vaaratilanteessa. Jokainen onnettomuusalueella oleva alus on velvollinen tarvittaessa keskeyttämään ajon sekä osallistumaan vaarassa ja välittömässä avun tarpeessa olevien ihmisten pelastamiseen.

 

Lausunnon liitteenä on Länsi-Suomen merivartioston esitys tilapäisistä nopeusrajoitusalueista. Länsi-Suomen merivartiosto esittää, että Teersalo – Särkänsalmi (kuva 2) silta välille säädetään tilapäinen nopeusrajoitus (karttakuvassa keltaisella) 55 km/h. Lisäksi esitetään, että Särkänsalmen (kuvan 1 alue A) sillan alitukseen säädetään nopeusrajoitus (15 km/h) alueen vilkkaan liikenteen vuoksi. Lisäksi esitetään, että Teersalon edustalla karttakuvassa alueelle B lisättäisiin 40 km/h rajoitusalueeksi. Vuodenaika huomioiden alueella on paljon nuoria sekä lapsia veneiden kanssa, yhteysalusliikennettä sekä -laiturit. Merivartioston näkemyksen mukaan nämä osuudet aiheuttavat korostetun turvallisuusriskin. Esitettyjen tilapäisten nopeusrajoitusalueiden lisäksi merivartiosto korostaa lausunnossaan, että tapahtumaan osallistujien on sovitettava ajonopeus vesiliikennelain edellyttämällä tavalla koko reittiajon ajan.

 

Reittiajon turvatoimiin kirjattujen turvaveneiden osalta kehotetaan, että turvaveneet sijoitetaan reitin varrelle ennakkoon tunnistettuihin riskikohteisiin. Tällaisia ovat esimerkiksi alueet, joissa on reitin kulkusuuntaan nähden risteävää liikennettä ja/tai nopeusrajoituksia. Turvaveneissä tulisi olla ensiapukoulutettua henkilöstöä.

 

Meripelastustilanteissa tulee olla välittömästi yhteydessä meripelastuksen hälytysnumeroon 0294 1000 tai ottaa yhteyttä VHF-kanavalla 16.

 

5 Muut esitykset ja päätös

 

Meripelastusviranomaisen näkemyksen mukaan suunnitelman mukaisia järjestelyjä ja tässä asiakirjassa mainittuja kehotuksia noudattaen tapahtuman järjestämiselle ei ole estettä.

 

Hakijan vastine

 

Hakija on antanut 6.4.2026 lausuntoihin vastineensa, jossa se on todennut mm. seuraavaa:

 

Naantalin kaupungin terveysvalvonnan suositukseen mitata tapahtuman aikana toiminnasta aiheutuvaa melutasoa on hakija todennut, että melumittausta suoritetaan satama-alueella.

 

Lupa- ja valvontaviraston lausuntoon hakija on todennut, että se ottaa kaikki lausunnossa esille otetut seikat huomioon. Lupa- ja valvontaviraston lausumaan meluilmoituksen tarpeellisuuden harkinnasta Naantalin kaupungin toimesta toimivaltaisena viranomaisena on hakija todennut odottavansa tähän päätöstä, ja että aiempina vuosina on riittänyt melumittaus satama-alueella.

 

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin lausuntoon on hakija todennut, että se on esittänyt lausunnon mukaisesti Rajavartiostolle suunnitellun tapahtuman yksityiskohdat sekä suunnitellun kulkureitin, ja ottaa huomioon Rajavartiolaitoksen mahdolliset huomiot ja näkökohdat tapahtuman järjestelyissä. Samoin on otettu huomioon tapahtuman reitillä mahdollisesti liikennöivä reittiliikenne ja tiedotettu aikaisemmin, nyt ja tulevaisuudessa reittiliikennettä ja Länsi-Suomen meriliikennekeskusta. Viranomaisten (mm. poliisi, merivartiosto ja pelastusviranomaiset) kanssa sovitaan käytännön järjestelyistä sekä tarvittavista turvallisuustoimenpiteistä normaaliin tapaan. Poliisin lupahakemuksen liitteeksi tarvitaan ensin Naantalin kaupungin myöntämä lupa sekä hyväksytty pelastussuunnitelma pelastusviranomaiselta.

 

Traficomin lausunnossa esille nostamaan asiaan väliaikaisten nopeusrajoitusten asettamisesta vastataan Rajavartioston lausunnon vastineen yhteydessä.

 

Länsi-Suomen merivartioston lausuntoon hakija on todennut mm., että on otettu huomioon aikaisemmin, nyt ja tulevaisuudessa, ettei tapahtuman reittiajosta muodostu merivartioston mainitsemaa merenkulun turvallisuutta vaarantavaa nopeuskilpailua. Tapahtumaan osallistuville venekunnille annetaan turvallisuussuunnitelmaan kirjatut ohjeet toiminnasta vaaratilanteessa.

 

Tapahtuman järjestäjä on esittänyt merivartioston esittämistä lisärajoituksista reitille oman näkemyksensä, jotka poikkeavat osittain merivartioston näkemyksestä. Merivartiosto ei ole rajoitusehdotuksellaan ottanut mitenkään huomioon nopeudenvaihteluista aiheutuvaa ylimääräistä turvallisuusriskiä osallistuville venekunnille, eikä ylimääräistä ja turhaa aallonmuodostusta mitä nämä ehdotukset aiheuttaisivat merellä, rannoille, vesilinnuille ja muulle vesiliikenteelle. Särkänsalmen sillan alta on aikaisempinakin vuosina ajettu ilman mitään ongelmia tai turvallisuusriskejä. Särkänsalmen silta on maalta seuraavalle yleisölle yksi suosituimmista paikoista seurata ohi ajavia veneitä. Kalastajat ovat lyhyen 15 minuutin ajan osanneet pysyä poissa tältä alueelta. Hakija muistuttaa vielä, että veneet ajavat virallisia väyliä pitkin, ei rantaviivoja pitkin.

 

Hakija ehdottaa ratkaisuksi Särkänsalmen sillan alueelle (Kuva 1, Alue A) seuraavaa: Ei aseteta ylimääräistä nopeusrajoitusta. Asetetaan sillan molemmin puolin lippuveneet. Lippuveneet osoittavat eri värisillä lipuilla osallistujille mahdollisesta muusta vastaantulevasta vesiliikenteestä. Jos liikennettä ei ole, osallistujat saavat ajaa vapaasti läpi. Jos liikennettä on, osallistujat velvoitetaan hidastamaan vauhti turvalliseksi tilanteeseen nähden tai esim. 55 km/h tai 75 km/h. Silta on lupa alittaa vain yksi vene kerrallaan, peräkkäin, ei vierekkäin. Reitille ennalta lähtevä turvavene tarkistaa sillan alueen mahdollisista yleisö-/kalastajaveneistä ja ohjeistaa heidät siirtymään tarpeen mukaan. Jos alueelle on pakko asettaa nopeusrajoitus niin hakija ehdottaa rajoitukseksi 40 solmua, 75 km/h. Tämä nopeus ei aiheuttaisi yhtä paljon turhaa aallonmuodostusta alueelle. Parasta olisi antaa jokaisen ajaa omalle veneelle sopivaa matkavauhtia, jolloin ei muodostu turhaa aallonmuodostusta ja nopeudenvaihtelua.

 

Kuva 1, Alue B: Kyseisellä alueella tapahtuman aikaan on aina useita yleisöveneitä seuraamassa veneiden lähtöä, turvallinen alue yleisöveneille ohjeistetaan järjestäjien toimesta. Kyseisellä alueella on jo hyvin pitkä 10 km/h rajoitus minkä jälkeen avointa vettä on hyvin laajalti. Aikaisempien vuosien kokemuksella nuoret ja lapset eivät ole täällä ajelleet edestakaisin lähdön aikana. Turvaveneitä on myös paikalla, jotka varmistavat väylän avoimuuden. Mitä pidemmäksi nykyistä rajoitusaluetta venytetään, aiheuttaa se turvallisuusriskin osallistuville venekunnille. Satamista lähtiessä pitkä hidas ajo pakkaa useita veneitä yhteen, jolloin muodostuu ns. yhteislähtöjä rajoitusalueen loputtua. Tämä ei ole toivottavaa järjestäjän eikä osallistujien turvallisuuden kannalta. Naantalin satamasta on lyhyt matka rajoitusalueen loppuun, Teersalosta matka on huomattavasti pidempi ja nyt Raja haluaisi pidentää sitä vielä entisestään. Emme suosittele kyseistä lisärajoitusta alueelle ollenkaan nykyisen jo olemassa olevan pitkän 10 km/h rajoituksen takia. Jos lisärajoitus on pakko asettaa alueelle, suosittelemme sille 40 solmua, 75 km/h. Rajan ehdottama 40 km/h rajoitus tuottaisi alueelle vain ylimääräisen aallon muodostumisen.

 

Kuva 2, Teersalo – Merimaskun suntti Luonnonmaalle: Raja esittää 55 km/h rajoitusta, järjestäjän ehdotus oli 40 solmua, 75 km/h. Järjestäjän ehdottama rajoitus perustuu suurilta osin aallon muodostumisen minimointiin. Tätä Raja ei ole ottanut missään huomioon. Alueella myös pitkä yleinen 10 km/h rajoitusalue.

 

Hakija pyytää lupaviranomaista ottamaan nämä seikat huomioon päätöksiä tehdessä. Paraisten kaupunki kuunteli aina kumpaakin osapuolta ja teki sen pohjalta omat päätökset, kompromissit ja ehdotukset meille. Nämä eivät siis aina ole menneet suoraan Rajan ehdotusten mukaan vaan niihin on tehty muutoksia.

 

Länsi-Suomen merivartioston lausunto hakijan vastineeseen

 

Länsi-Suomen merivartiostolta pyydettiin vielä lausuntoa hakijan vastineeseen. Lausunnossaan (10.4.2026) merivartiosto toteaa, ettei näe tarpeelliseksi muuttaa aiemmin annettua lausuntoaan asiasta. Merivartiosto korostaa, että hyvään merimiestapaan kuuluu olennaisesti oman aluksen kulkunopeuden säätely ja mahdollisen peräaallon muodostuksen sovittaminen turvalliseksi vallitsevaan liikennetilanteeseen ja paikallisiin olosuhteisiin. Koska kilpailualuetta ei suljeta kokonaan, on muu liikenne ja olosuhteet kyettävä huomioimaan, kuten Vesiliikennelaki (782/2019) 5 § 1. mom edellyttää.

 

Liitteet

 

Liitteenä on Länsi-Suomen Merivartioston hakemuksesta antama lausunto ja sen korjaus sekä hakijan esittämä tapahtuman aikana ajettava reitti karttaesityksenä. Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä kokouksessa.

 

Liitteet 1–3, ympäristö- ja rakennuslautakunta 21.4.2026

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö

 

Päätösehdotus Naantalin kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen myöntää Speed & Powerboat Society ry:lle vesiliikennelain 106 §:n mukaisen luvan Saaristo Poker Run 2026 tapahtumalle 26.–28.6.2026 ja sen reittiajolle, joka järjestetään 28.6.2026 klo 12–16, ehdolla että seuraavia määräyksiä noudatetaan:

 

 1. Reittiajo tulee järjestää liitteenä olevaa ajoreittiä noudattaen, ottaen huomioon annetuissa lausunnoissa esiin tuodut seikat reittiajon valmistelua ja sen toteutusta koskien ja toimia muutoinkin lausunnoissa edellytetyillä tavoilla ja laaditun turvallisuussuunnitelman mukaisesti.

 

 Järjestäjä on vastuussa siitä, ettei reittiajosta muodostu nopeuskilpailua.

 

 2. Tapahtuman aikana tulee välttää häiriötä merilinnuille, muulle luonnolle ja alueen muille käyttäjille.

 

 Tapahtuman järjestäjän ja tapahtumaan osallistuvien venekuntien tulee noudattaa erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta liikuttaessa Natura-alueella tai sen läheisyydessä (Aasla-Kramppi), luonnonsuojelualueilla (Seilin saariston luonnonsuojelualue) tai niiden läheisyydessä (Loukkeenkarien luonnonsuojelualueet), Naantalin alueen yleiskaavoissa suojelumerkinnällä olevien lintuluotojen läheisyydessä ja reitillä liikkuvien lintupoikueiden läheisyydessä.

 

 Enintään vuorokautta ennen reittiajon alkamista tulee ajoreitti kartoittaa ja kirjata paikkatietona ylös reitin varrella havaittujen lintupoikueiden sijainnit.

 

 Tapahtuman järjestäjän tulee valvoa, että ajonopeus pysyy tapahtuman aikana kaikilla osallistujilla maltillisena reitin varrella olevien lintupoikueiden sekä läheisten lintuluotojen kohdalla.

 

 3. Reittiajoon osallistujien tulee noudattaa vesiliikenteen virallisia nopeusrajoituksia sekä Traficomin tapahtumaa varten määräämiä tilapäisiä nopeusrajoituksia.

 

 Osallistujien on sopeutettava ajonopeus tarvittaessa matalammaksi kuin alueelle määrätty suurin sallittu ajonopeus olosuhteiden niin edellyttäessä ja yhteen törmäämisen ja ympäristölle ja luonnolle aiheutuvan vahingon välttämiseksi.

 

Järjestäjän ja reittiajoon osallistujien tulee huomioida tapahtuman reitillä liikennöivä reittiliikenne.

 

4. Tapahtuman järjestäjän tulee huolehtia, että tieto tässä päätöksessä mainituista vesikulkuneuvon käyttämistä koskevista yleisistä velvollisuuksista ja muista velvoittavista määräyksistä sekä turvallisuussuunnitelmaan kirjatut ohjeet toiminnasta vaaratilanteessa annetaan kaikille tapahtumaan osallistuville venekunnille.

 

5. Tapahtumasta tulee tiedottaa Länsi-Suomen meriliikennekeskusta.

 

Asukkaita, loma-asujia, matkailijoita ja muita alueen vesillä liikkuvia tulee tiedottaa tapahtumasta, ajoreitistä ja ajankohdasta vähintään kaksi viikkoa ennen tapahtumaa vähintään yhdessä paikallisessa sanomalehdessä. Tiedotteesta tulee käydä ilmi tapahtuman aikaisen vastuutahon yhteystiedot. Tapahtumasta tulee tiedottaa mahdollisuuksien mukaan myös muissa mediakanavissa.

 

6. Tapahtuman turvallisuuden varmistamiseksi tapahtuman järjestäjän on sovittava viranomaisten (mm. poliisi, merivartiosto ja pelastusviranomaiset) kanssa käytännön järjestelyistä sekä tarvittavista turvallisuustoimenpiteistä hyvissä ajoin ennen tapahtuman järjestämistä.

 

Turvaveneet tulee sijoittaa reitin varrelle ennakkoon tunnistettuihin riskikohteisiin. Turvaveneissä tulee olla ensiapukoulutettua henkilöstöä.

 

7. Tämä vesiliikennelain 106 §:n nojalla annettu päätös ei vapauta järjestäjää muuhun erityislainsäädäntöön perustuvista lupa- tai ilmoitusvelvoitteista (poliisi, pelastuslaitos) tai muiden viranomaisten antamista määräyksistä.

 

Esitys Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille tilapäisten yleisten nopeusrajoitusalueiden asettamiseksi:

 

Naantalin kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen päättää samalla esittää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille pyynnön asettaa tapahtuman ajaksi (28.6.2026 klo 12-16) tilapäisiä yleisiä nopeusrajoitusalueita tämän päätöksen ajoreittiliitteen ja Länsi-Suomen merivartioston esityksen (lausunto 31.3.2026 ja sen korjaus 1.4.2026) mukaisesti.

 

Yleiset perustelut

 

Vesiliikennelain 106 §:n mukaisen luvan myöntämisen edellytyksenä on, että tapahtuma täyttää riittävät turvallisuuden vaatimukset ja ettei toiminnasta aiheudu kohtuutonta haittaa luonnolle tai muulle ympäristölle, kalastukselle, yleiselle luonnon virkistyskäytölle eikä muulle yleiselle edulle. Lupa voidaan myöntää vain, jos vesialueen omistaja on antanut siihen suostumuksensa.

 

Vesiliikennelain 5 §:n mukaan vesikulkuneuvon käyttäjän on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta ja toimittava siten, ettei hän ilman pakottavaa syytä vaikeuta tai häiritse muiden liikkumista vesillä eikä aiheuta vaaraa tai vahinkoa muille taikka vaaraa tai merkittävää tai tarpeetonta haittaa tai häiriötä luonnolle tai muulle ympäristölle, kalastukselle, yleiselle luonnon virkistyskäytölle tai muulle yleiselle tai yksityiselle edulle. Vesikulkuneuvon käyttäjän on tarvittaessa keskeytettävä ajo ja osallistuttava kykynsä mukaan muualla laissa edellytettyihin pelastustoimenpiteisiin sekä muutoinkin niihin toimiin, joihin onnettomuus- tai vaaratilanne antaa aihetta.

 

Reittiajotapahtuma täyttää riittävät turvallisuuden vaatimukset eikä reittiajosta aiheudu kohtuutonta haittaa luonnolle tai muulle ympäristölle, kalastukselle, yleiselle luonnon virkistyskäytölle tai muulle yleiselle edulle, edellyttäen, että lausunnoissa esiin tuotuja seikkoja noudatetaan reittiajon valmistelussa ja toteutuksessa sekä toimitaan vesiliikennelaissa, tässä päätöksessä ja annetuissa lausunnoissa edellytetyillä tavoilla.

 

Vesialueen omistajien suostumus ei ole tarpeen reittiajossa, joka tapahtuu vesilain 2:2 §:n mukaisesti jokaisen oikeudella ja tarpeetonta vahinkoa, haittaa tai häiriötä aiheuttamatta. Tapahtuman reitti kulkee yleisiä väyliä pitkin, tapahtuma ei ole nopeuskilpailu, ja varsinaisen vesistössä tapahtuvan reittiajon kesto on enintään neljä (4) tuntia. Hakija on tietoinen tapahtuman vaatimista erityisjärjestelyistä, joilla taataan, että tapahtuman riskit on tunnistettu ja minimoitu.

 

Esitys tilapäisistä yleisistä nopeusrajoitusalueista on tapahtuman järjestäjän ja Länsi-Suomen merivartioston esitysten mukainen. 10 km/h nopeusrajoitukset Naantalin, Kultarannan, Röölän ja Teersalon satamien edustalla sekä Merimaskun Kirkonsalmessa, ja merivartioston ja hakijan esittämät lisärajoitukset satamien läheisyydessä ja Kirkonsalmen ja Teersalon välisellä etapilla sekä merivartioston esitys nopeusrajoituksesta Särkänsalmen sillan kohdalla lisäävät tapahtuman turvallisuutta.

 

Viitaten terveydensuojeluviranomaisen lausuntoon, tapahtumasta aiheutuvasta melusta annetaan erillinen päätös ympäristönsuojelulain 118 §:n nojalla.

 

Yksittäisten määräysten perustelut

 

Määräys 1: Hakija on suunnitellut reitin siten, että se ottaa mahdollisimman hyvin huomioon reitin varrella olevat herkät kohteet. Reitiltä poikkeaminen voi aiheuttaa haittaa ja tarpeetonta häiriötä herkille luontokohteille. Tapahtuman järjestäjän vastuulla on ennaltaehkäistä merenkulun turvallisuutta vaarantavia tekijöitä, joihin myös nopeuskilpailu lukeutuu. Turvallisuussuunnitelman mukainen veneiden päälliköiden alkoholitestaus sekä sääntöihin kirjatut navigaattorin tehtävät edistävät merkittävästi tapahtuman turvallisuutta.

 

Määräykset 1, 6 ja 7: Tapahtuman turvallisuuden valvonnan kannalta keskeisiä viranomaisia ovat Rajavartiolaitos ja poliisi. Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä yleisötilaisuuden turvallisuusjärjestelyt kuuluvat valvonnallisesti poliisin johtovastuulle ja vastuu niiden toteuttamisesta on tilaisuuden järjestäjällä – myös merellä. Vesiliikennelain valvovana viranomaisena ja meripelastuslain mukaisena johtavana meripelastusviranomaisena toimivan Rajavartiolaitoksen lausunto, ja luonnonsuojelulain valvovana viranomaisena toimivan Lupa- ja valvontaviraston lausunto ovat sellaisenaan huomioon otettavia, jotta lupapäätöksen edellytykset ja eri lainsäädännön vaatimukset täyttyvät.

 

Määräys 2: Tapahtuman järjestäjän ja tapahtumiin osallistujien tulee huomioida, että rauhoitettujen eläinlajien (ml. lintujen) tahallinen häiritseminen ja vahingoittaminen on luonnonsuojelulain 70 §:n nojalla kielletty. Natura-alueet ja luonnonsuojelualueet sekä yleiskaavoihin merkityt lintuluodot on katsottu erityisen arvokkaiksi alueiksi, joissa riski kielteisille luontovaikutuksille on tämän tyyppisissä tapahtumissa todennäköisesti erityisen suuri.

 

Reitin varrella yleiskaavojen mukaisia erityisen arvokkaita huomioon otettavia lintuluotoja noin 100–300 metrin etäisyydellä reittilinjasta ovat ainakin:

 

Merimaskun yleiskaavan, 2006, alueella:

- Leikluoto ja Teininpussit Merimaskun luoteispuolella (SL 111), ja

 - Ruskiakarit Merimaskun länsipuolella (SL 109),

 

Rymättylän eteläisen saariston osayleiskaavan, Väli- ja sisäsaaristo, osa 2, 2005, alueella:

 - Pihlavakari Hunkerin ja Liettisen välissä (SL 105), ja

 - Joonanriutta Rymättylän/Kunstenniemen länsipuolella (S 5),

 

Rymättylän eteläisen saariston osayleiskaavan, väli- ja sisäsaaristo, osa 3, 2005, alueella:

 - Loukeenkarit (SL-nat19),

 

ja Rymättylän eteläisen saariston osayleiskaavan, Airismaa-Aasla, 2006, alueella:

 - Vääränmaanruskia Vääränmaan eteläpuolella (SL 111) ja

 - Purhan ruskiat (SL 110).

 

Etäisyys ajolinjaan on lyhimmillään noin 100 metriä Teininpussien lintuluodoista.

 

Vesiliikennelain 12 §:n mukaan ajo tulee suhteuttaa olosuhteisiin nähden oikein valitulle nopeudelle ympäristölle aiheutuvan vahingon välttämiseksi.

 

Määräys 3: Vesiliikennelain 12 §:n mukaan vesikulkuneuvossa on kulussa ollessa oltava asianmukainen näkö- ja kuulotähystys. Vesikulkuneuvoa on ohjailtava voimassa olevaa nopeusrajoitusta noudattaen ja olosuhteisiin nähden oikein valitulla nopeudella yhteen törmäämisen ja ympäristölle aiheutuvan vahingon välttämiseksi. Vesiliikennelain 13 §:n mukaan vesikulkuneuvon päällikön on arvioitava ja estettävä yhteen törmäämisen vaara ja tehtävä kaikki toimenpiteet yhteen törmäämisen välttämiseksi hyvissä ajoin ja turvallisesti. Esimerkiksi Salavaisten ympäriajossa ja kapeissa salmissa lähellä mökkirantoja sekä saarten välissä ajettaessa vaaditaan veneiden päälliköiltä erityistä tarkkaavaisuutta turvallisuusriskien välttämiseksi.

 

Määräykset 4–6: Laajempi tiedottaminen tapahtumasta on tarpeen, jotta tieto tapahtumasta saavuttaisi mahdollisimman kattavasti alueella tapahtuma-aikaan liikkuvat muut ihmiset ja turvallisuusriskejä voitaisiin tätä kautta osaltaan minimoida. Tapahtumaan osallistuvien venekuntien riittävä informointi tapahtumaa koskevista suunnitelmista, säännöistä ja määräyksistä on turvallisuusriskien ja ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi tärkeää. Merivartiosto on tuonut lausunnossaan esille, että turvaveneitä tulee sijoittaa esimerkiksi alueille, joissa on reitin kulkusuuntaan nähden risteävää liikennettä ja/tai nopeusrajoituksia.

 

Päätöksen täytäntöönpano

 

Tätä päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta.

 

Mikäli asiasta tehdään oikaisuvaatimus, voi oikaisuvaatimuksen käsittelevä viranomainen kieltää päätöksen täytäntöönpanon tai määrätä sen keskeytettäväksi. (VesiliikenneL 133 §)

 

 

Sovelletut oikeusohjeet

 

Vesiliikennelaki (782/2019) 4 §, 5 §, 12 §, 13 §, 101 §, 102 §, 106 §, 133 §

 Hallintolaki (434/2003) 7 a luku

 Naantalin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen taksa (kaupunginhallitus 4.10.2021 § 393) 3.1 §

 

Käsittelymaksu

 

1 170 euroa

 

Päätöksen valmisteluun käytettiin yhteensä 18 tuntia, 65 euroa/tunti.

 

Päätöksestä tiedottaminen

 

Tämä päätös annetaan tiedoksi julkaisemalla kuulutus kaupungin internetsivuilla 28.4.2026. Päätöksen antamisesta ilmoitetaan lisäksi Rannikkoseutu-lehdessä.

  

Päätös Ympäristöpäällikön päätösehdotus hyväksyttiin.